Nyt se löytyi! Nimittäin tuo yllä oleva englanninkielinen nimi työelämäjaksolleni –kiitos mentorini Veeran! Tämä nimi kuvaa mielestäni paljon paremmin jaksoni tavoitetta kuin Working Abroad. Ja Veera kertoi, että kyseessä oleva nimi on käytössä Iso-Britanniassa kaikissa työyhteisöissä ja sopii hyvin tähän minunkin jaksooni.
Tässä kahden viime päivän pohdintojani:
Samat asiat ne puhuttavat täällä kuin kotimaassakin: Peruskoulun uudistus, työpaikan arvot ja terveydenhoito, kaiken muun lisäksi. Sinänsä ymmärrettävää kun monissa länsimaissa ollaan siirrytty tietoyhteiskuntaan ja työ on muuttunut suorittavasta työstä yhä enemmän tieto- ja asiantuntijatyöhön. No, tässä samalla sitten mietin, että mihin ammatillinen koulutus Suomessa etenee ja millaisessa toimintaympäristössä –ja millaista työelämää kohti… Samoin tiedon määrä ja sen hallinta puhututtavat. Monet kertovat kuinka paljon lukemattomia sähköposteja onkaan… Professori David Levitin on juuri julkaissut kirjan joka voi tuoda helpotusta neurotieteiden näkökulmasta: http://www.theguardian.com/science/2015/jan/18/modern-world-bad-for-brain-daniel-j-levitin-organized-mind-information-overload
Samat ne ovat haasteet opetustyössäkin tänä päivänä. Tämä edellä mainittu kirja on varmaan tutustumisen arvoinen.
Myös köyhyys ja vähäosaisuus puhututtaa Iso-Brianniassa. Tästä teemasta näin West Yorkshire Playhousessa huikean esityksen Broke keskiviikkona. Esitys on valmistettu devising-menetelmällä ja se on jotain näytelmän ja fyysisen teatterin välimaastossa liikkuvaa. Itselleni oli mielenkiintoista seurata esiintyjien koreografiaa, joka oli todella tarkkaan ja yksityiskohtaisesti harjoitettu ja mietitty. Esityksen jälkeen kävimme herkullisen keskustelun mentorini kanssa aina yliopisto-opiskelun kalleudesta ja työväenluokan ahdingosta Britanniassa aina vallitsevaan poliittiseen järjestelmään ja transmodernismiin saakka. Ennen esitystä käsittelimme monia teemoja, kuten tanssikoulutusta yliopistossa, Pilateksen englanninkielisen terminologian kääntymistä suomen kielelle ja tanssijan ja tanssinopettajan oman kehollisen kokemisen tärkeyttä oman työn kehittämisessä ja työssäjaksamisessa.
West Yorkshire Playhouse on vuonna 1990 avattu teatteri, joka on saavuttanut mainetta sekä koti- että ulkomailla. Peruskiven muurasi vuonna 1989 Dame Judi Dench, joka tunnetaan Suomessa muun muassa televisiosarjoista Kuinka isosisko naitetaan, Vanha suola janottaa Cranfordin naiset. Ja tietenkin elokuvista kuten kahdesta James Bondista.
Lisää Playhousesta: http://www.wyp.org.uk/about-us/what-we-do/biography/
Playhouse on kunnostautunut myös dementia-ystävällisten esitysten tuottajana:
Konsultoin jo dementia-ystävällisestä esitystoiminnasta erästä suomalaista kollegaa, ja uskon, että tulen viemään tätä esityskonseptia eteenpäin tanssialan opintojen kehittämisessä.
Jos vertaan omaa alaani vaikkapa musiikkialaan, on muutoksia tapahtunut vähemmän tanssialalla. Musiikkialalla teknologian kehitys ja mukaantulo on muuttanut alaa merkittävästi. Tanssiala on edelleen varsin käytännön läheinen ala fyysisyydessään. Ihailin Phoenix Dance Theatressa toiminnan organisoituneisuutta: kuinka harjoitettavien esitysten koreografiat oli kirjattu ylös kansioon ja harjoituttaja pystyi aina tarkistamaan sieltä tiettyjen kohtausten askelmerkit. Vaikka voisi ajatella että videota käytettäisiin yhä enemmän, mutta ei sitten kuitenkaan. Valmiiden teosten ja niiden markkinointiin toki videoitua materiaalia käytetään.
Phoenix Dance Theatressa oli myös opettavaista nähdä teosten harjoituttamista: siinä oli paljon opittavaa omaan työhöni. Myös harjoituttajan motivoiva työote ja arvostava puhe tanssijoille ovat asioita jotka puhuttelivat minua. Tiistaina minulla oli myös tapaaminen Phoenixin tanssija Sam Vaherlehdon kanssa. Keskustelussamme sain hyvää tietoa tanssijan oheisharjoitteluun ja palautumisharjoitteluun. Phoenixin tanssijoilla on kyllä upea mahdollisuus käyttää erilaisia palveluja harjoitteluun kuntosalista uintiin, saunaan ja hierontaan.
Keskiviikkona olo kehossani oli parempi kuin mitä uumoilin tiistaina illalla… Työpäiväni keskiviikkona alkoi venyttelyllä ja kuntosaliharjoittelulla sekä oppimieni liikkeiden ja koreografioiden muistamisharjoituksella ja ylöskirjaamisella. Sitten oli kontaktihenkilöni Veera Turusen kanssa. Veeran kanssa tapaamisista on jäänyt paljon ajatuksia muhimaan kuten jo edellä kerroinkin. Torstaina taas niska- ja hartiat olivat kipeinä, joka piti huomioida omassa harjoittelussa.
Ammatillisena erityisopettajana minua kiinnostaa myös erityisryhmät. Torstaina puhuimme Veeran kanssa myös käsitteen "learning disability" –laajuudesta. Nähtyäni ja koettuani yleisötyön toimintaa, huomaan, oppimisvaikeuden alle mahtuu aika paljon kirjoa, samoin kuin tuon dementia-ystävälliisyyden alle. Veera kertoikin, että "people with special needs" ei ole enää niin usein käytetty, vaan tilalle on tullut "differently abled bodies" –käsite. Tätä käytetään myös koulutuksessa laajalti. Myöskin vammaisuudesta ("disability") puhuminen ei ole korrektia, saati sitten vammaisuudesta puhuminen ("handicap").
Kuten yllä ja alla näkyy, opettajan työelämäjaksooni mahtuu paljon itse tanssia, myös puhetta, ajattelua ja pohdintaa. Olen niin kiitollinen, että olen saanut tämän mahdollisuuden. Vieraalla maaperällä keho ja mieli ovat vapaampia arjen rutiineista ja tilaa uudelle tulee ihan itsestään: Continuous Professional Development, that´s it!
Jari Karttunen
PS: Lisää Phoenix Dance Theatresta: http://www.phoenixdancetheatre.co.uk/
sama
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti