maanantai 15. helmikuuta 2016

Första dagen

Pääsin kuin pääsinkin perille kohteeseen ja majoituspaikkaan. Ensimmäinen päivä valkeni pakkaskelissä, -3 ja hyytävän kylmä tuuli! Kotona satoi lähtiessä vettä.. Ensimmäisenä hommana tutusti aamutallin teko, kolmisenkymmentä hevosta ja ponia kaikkineen hoidettiin ulkoilemaan. Käsipuolena yritin olla apuna sen minkä kykenin. Aamutallin jälkeen koottiin henkilökunta ja opiskelijat yhteen ja esiteltiin puolin ja toisin. Tänään oli tallipäivässä kahdeksan 2.vuoden opiskelijaa. Aamupäivän ohjelmassa hevosten ajo raviradalla, tehtävänä ajolinjat ja ajanottokellon käyttö. Käytännössä opiskelijat ajoivat hevosilla radalla parijonossa ennalta sovittua vauhtia ajanottokellojen kanssa ja vaihtelivat suunnitelman mukaan paikkoja jonossa.


Ajon jälkeen hevoset pestiin ja hoidettiin, käytiin syömässä ja vuorossa oli teoriatunnit. Ensimmäisellä tunnilla käsiteltiin ajanottokellon käyttöä eli laskettiin sekunteja ja hevosten vauhteja treeneissä.. se olikin opiskelijoille vallan haastavaa puuhaa. Toisena aiheena oli hevosen anatomia ja fysiologia ja tunnilla katsottiin minullekin tuttu dokumentti hevosen rakenteesta. Aiheet olivat tuttuja, joten niistä saatiinkin oikein hyvää keskustelua aikaiseksi – kieli vaihteli sujuvasti Ruotsin ja Englannin välillä. Muutaman kerran ”tipahdin kärryiltä” keskustelussa, mutta pääosin på svenska raatailtiin! Olen ottanut tavoitteeksi puhua mahdollisimman paljon Ruotsia, mutta etenkin ammattisanasto tahtoo olla paremmin hallussa englanniksi. Onneksi opiskelijatkin tuntuvat tykkäävän englannin puhumisesta. Opiskelijat olivat oikein vilkkaita ja puheliaita ja sain tosi lämpimän vastaanoton. Erkkaopen armoton silmä huomioi heti porukasta ne pari opiskelijaa, joilla oli vaikeuksia pysyä muiden tahdissa ja saada varusteita oikeinpäin hevoselle..

Travskolanissa tapahtuu koko ajan, aamusta iltaan. Päivisin tallissa on travgymnasiumin opiskelijoita sekä erilaisia opiskelijaryhmiä esim peruskouluista. Iltapäivällä yksikkö järjestää alakoululaisten iltapäiväkerhotoimintaa! Aivan loistava idea, liekö tällaista missään Suomessa!  Iltaisin pyörii erilaisia kursseja lapsille ja aikuisille, ensiharrastajista lisenssikoulutukseen. Viikko-ohjelmassa on käytännössä koko ajan ohjelmaa, joka ikinen päivä klo 7-21. Myös opiskelijat saavat halutessaan opiskella iltaisin ja osallistua kursseille. Väldigt jätte intressant!

 

Ravikoulun talli Solvallan varikkoalueella, talli numero 35.

Ajon jälkeen opiskelijat hevosia pesemässä.

Ratamestarin kyytiläisenä varikkoalueen lanaushommissa.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti