torstai 18. helmikuuta 2016

Päivä koulussa, ilta raveissa

Eilen keskiviikkona pääsin osallistumaan Spångan oppilaitoksella 1.vuoden opiskelijoiden matematiikan ja englannin tunneille. Matematiikassa laskettiin todennäköisyyslaskuja ja englannissa oli keskusteluseminaari liittyen englanninkieliseen kirjaan, jotka opiskelijat olivat lukeneet. Keskustelin opettajien kanssa ja tutustuin oppikirjoihin, joita näissä oppiaineissa käytetään. Mielestäni  matematiikan sisältö vastasi aika lailla suomalaisen lukion lyhyen matikan sisältöä. Erillistä ammatillista matematiikkaa ei ole lainkaan. Jännä juttu.

Spånga sijaitsi 15 minuutin bussimatkan päässä Solvallasta pienessä idyllisessä kylässä. Oikein viihtyisä ja pieni oppilaitos, jossa on yhdistettynä peruskoulun 6.-9.luokat ja ammatillinen koulutus. Oppilaitoksen yhteydessä on yli 1000 eläimen eläinkeskus, johon pääsen ensi viikolla tutustumaan. Sain myös sovittua tapaamisen Spångan erityisopettajan kanssa.

 

   

Illalla oli Solvallassa ravit ja kävin seuraamassa 1.vuoden opiskelijoiden iltaa raveissa. Opiskelijat luovat hyvin kontakteja työnantajiin jo ravien aikana. Lukujärjestyksen mukaisesti 1.vuoden opiskelijat työskentelevät yhden päivän viikossa työssäoppimispaikoilla. Ravipäivisin Solvallan raviradan varikkoalueen kymmenet tallit täyttyvät hevosista. Työssäoppimispaikkojen valmentajat siis tulevat kilpailemaan Solvallaan. Valtaosa opiskelijoista menee vapaaehtoisesti auttamaan työssäoppimispaikkansa hevosten kanssa ravi-iltaisin. Näin syntyy opiskeluaikana paljon kontakteja ammattivalmentajiin ja työllistyminen helpottuu.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti