maanantai 12. toukokuuta 2014

Ajatuksia ensimmäisen päivän jälkeen

Työelämäjaksoni ensimmäinen päivä sujui varsin mukavasti. Tapasin heti ensimmäiseksi koulun rehtorin ja vararehtorin, joiden kanssa vaihdoimme kuulumisia aamukahvin merkeissä. He kehuivat kilpaa Suomen koulutussysteemiä ja tuumivat yhteen ääneen, että Saksan tulisi ottaa mallia meiltä miten peruskoulua toteutetaan. Mutta sitten ammatillinen oppilaitos onkin ihan toinen juttu...

Teen työelämäjaksoani Bugenhagenin erityisammattikoulussa, joka sijaitsee aivan Itämeren rannalla Timmendorfer Strandissa. Bugenhagenin lisäksi Saksassa ammatillista erityisopetusta tarjoaa myös 51 muuta oppilaitosta. Rehtorin mukaan viime vuonna ammatillisen erityisopetuksen piiriin osallistui 12 000 opiskelijaa.

Miten systeemi sitten eroaa suomalaisesta ammattikoulusta? Vastaus on Dual system! Saksassa opiskelijoiden koulutus perustuu pitkälti työssäoppimiseen. Opiskelijoiden oppiminen tapahtuu suurimmalta osin työpaikoilla. Yleistä on, että opiskelijat ovat neljä päivää viikossa työssäoppimassa ja yhden päivän koulussa opiskelemassa teoria-aineita. Nämä teoria-aineetkin ovat hyvin tarkoin valittuja, jotta ne tukevat mahdollisimman hyvin varsinaista ammatillista oppimista. Työpaikkojen kanssa tehdään yleensä kolmen vuoden sopimus ja opiskelijat saavat myös tekemästään työstä kuukausipalkkaa. Tällöin työpaikoilla tapahtuvasta oppimisesta hyötyvät molemmat osapuolet, nerokasta :-)

Mutta koska erityisoppilaiden on vaikea suoraan tehdä sopimuksia työnantajien kanssa erilaisten rajoitteiden vuoksi, tarjoaa Bugenhagen omalla toiminnallaan "työpaikkoja" erityisopiskelijoille. Koulun kierroksella sain nähdä tähän monta eri tapaa. Suurtalouspuolella oli kolme eri keittiötä, joissa opiskelijat valmistivat ruuat yhdessä ammatillisen "trainerin" kanssa. Opiskelijat tuntuivat tietävän tarkkaan, mitkä tehtävät heillä oli vastuualueillaan. Sama ilmiö oli nähtävissä myös hotelli-ja ravintola-alalla ja puunkäsittelypuolella. Opiskelijat työskentelivät hyvin itsenäisesti tai sitten pareittain, "trainer" ei ollut heitä koko ajan ohjaamassa.

Kun ihmettelin asiaa ääneen, sain kuulla koulun tavoitteen toteutuneen; learning by doing. Let them learn what they need by themselves. Don't help them too much. Näinhän se menee, niin monessa asiassa.

Paula, Kiipulan ammattiopisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti