maanantai 22. joulukuuta 2014

Espanjassa Qigongia ja pH-ruokaa

Espanjassa Qigongia ja pH-ruokaa

9.12.2014

Aloitin aamun jo tavaksi tulleella tavalla eli uimakierroksella pihan uima-altaassa. Allas on mukavan kokoinen ja siinä mahtuu uimaan monta vetoa ennen kuin tulee reuna vastaan. Kurssilaiset tekivät ulkona Qigong-aamuharjoituksen ennen aamupalaa. Ulkona on aamulla melko kylmä ja he ovatkin varustautuneet käsinein, takein ja pipoin. Minä valmistin sillä aikaa aamupalan. Tänään sekoitin jogurtin jossa on granaattiomenaa, mantelirouhetta, banaania ja hunajaa. Ensimmäisenä aamulla otamme aloe vera-juomaa noin puoli desiä ja sitten vastapuristettua appelsiinimehua.  Juomana tavalliseen tapaan oli valkoista ja vihreää teetä sekä sitruunalla maustettua vettä. Veden joukkoon kannattaa aina puristaa sitruunaa, niin saa veden emäksisemmäksi ja terveellisemmäksi. 
Nyt vietimme kotipäivää ja koska oli Annen ja Annelin nimipäivät, valmistimme yhdessä jauhottomat suklaaleivokset. Mantelinen pohjamassa muotoiltiin muotilla leivinpaperin päälle ja se kovetettiin pakastimessa. Sitten laitettiin täyte sen päälle ja lopuksi niihin tuli vielä mantelit päälle. Ne laitettiin uudestaan pakastimeen ja lopuksi koko komeus kastettiin vielä sulaan suklaaseen mikä jämähti heti jäisen leivoksen pintaan. Puolilta päivin söimme sitten herkulliset leivokset teen ja kahvin kanssa. Pari kurssilaista juo edelleen sinnikkäästi kahvia vaikka heillekin maistuu välillä myös tee.
Lakaisin kaikki lattiat ja siivosin kylpyhuoneet. Tämä on iso talo ja sen siivouksessa vierähtikin melkoisesti aikaa. Talossa on iso olohuone, ruokahuone, pelihuone, viisi makuuhuonetta ja kolme kylpyhuonetta. Testasimme myös talon pyykkikoneen, jota pitikin ensin etsiä ympäri talon. Se oli ulkona keittiöoven vieressä olevassa lukollisessa kaapissa. Ihan hyvin se toimi ja saimme talon kaikki klooriveden hajuiset uimapyyhkeet ja muutkin pyyhkeet pestyä. Reipas tuuli kuivatti pyykit mukavasti ulkona naruilla ja ne olivat taas käyttökunnossa illalla.
Ruoaksi aloin tehdä kasvismoussakaa. Siihen tuli munakoisoa, perunaa, sipulia, valkosipulia, tomaattikastiketta ja soijarouhetta.  Sitä tuli kaksi suurta vuokaa ja siitä onkin tarkoitus riittää vielä huomiseksi iltaruoaksi retkipäivän päätteeksi. Moussaka sai rauhassa muhia uunissa ja tein sillä aikaa lisäkkeeksi salaatin.
Ruoan jälkeen ennen pimeää lähdimme kaikki rannalle tekemään Qigong-harjoitusta. Tuuli oli sielläkin melkoinen mutta hienot maisemat ja auringon lasku korvasivat puuttuvan lämmön. Kävelimme harjoituksen jälkeen vielä pitkän lenkin sataman kautta. Kyllä huomaa, että nyt ei ole sesonkiaika, kun suuri osa ravintoloista ja myymälöistä oli suljettuja tai ainakaan niissä ei ollut asiakkaita. Yksi sisäänheittäjä yritti kovin saada meidät mukaansa mutta meitä ei kiinnostanut ilmaiset juomat eikä ravintolaruoat hyvän moussaka-aterian jälkeen.
Marja



Suklaaleivokset








Kasvismoussakaa ja salaattia sitruunakastikkeen kera



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti