maanantai 22. joulukuuta 2014

Espanjassa Qigongia ja pH-ruokaa


Espanjassa Qigongia ja pH-ruokaa

11.12.2014

Aamupalaksi tein smoothieta, puristin appelsiineista mehua ja paistoin kesäkurpitsaa. Lisäkkeenä oli vielä tomaattia ja kurkkua, teetä ja sitruunavettä. Söimme aamupalan aikaisin sillä nyt lähdettiin retkelle Gibraltarille. Matkaa sinne oli 118 km ja kuulimme Thean tuttavalta, että sinne pitää mennä ajoissa sillä muuten tullijonossa saa seistä tuntikausia. Ajoimme alkumatkan rantatietä ihaillen maisemia mutta sitten nousimme moottoritielle, jotta pääsemme ajoissa perille. Menimmekin sopivassa kohdassa moottoritielle sille jouduimme maksamaan vain yhden tiemaksun ja sekin oli vain 2 euroa. Tällä kertaa navigaattorikin toimi sillä huomasimme jossain vaiheessa, että se onkin auton tupakansytytin mikä ei toimi. Navigaattorissa ei olekaan mitään vikaa.

Gibraltarille päästyämme siellä oli jo jonkin verran jonoa mutta jono kulki hyvin eteenpäin. Minä lähdin Riitan kanssa kävellen tulliasemalle ja tarkoituksemme oli kysyä neuvoa, minne auton voisi parkkeerata. Mutta kun olin selittänyt asiani, virkailija sanoi espanjaksi ilmeisesti että ei osannut englantia ja ratkaisi asian niin, että käänsi minulle selkänsä ja jatkoi töitään muina miehinä. Ei sitten auttanut muu kuin hypätä takaisin autoon ja aloimme etsiä itse parkkipaikkaa. Siinä ajaessamme, yksi pakettiauto alkoi seurata meitä ja soittaa torvea. Mies huitoi autossa käsiään ja selitti jotain. Thea avasi lopulta ikkunan ja mies huusi, että jos etsimme parkkipaikkaa, me voimme seurata häntä, niin hän näyttää paikan autolle. Ihmettelimme, että onpa täällä kohteliasta väkeä. Myöhemmin parkkipaikalla selvisi, että hän olikin matkailuyrittäjä, joka halusi myydä meille palvelujaan. Siinä sitten neuvottelimme asiasta ja lopulta otimme tarjouksen vastaan. Se olikin varmaan hyvä ratkaisu, sillä Gibraltarin vuoren tosi kapeille ja jyrkille kujille ei saa ajaa yksityisautoilla ja meidän olisi pitänyt ottaa taksi sekä maksaa kaikki sisäänpääsymaksut erikseen. Nyt mies otti meiltä jokaiselta 30 euroa ja se sisälsi matkan, selostuksen selkeällä englannilla joka kohteessa sekä sisäänpääsymaksun tippukiviluolaan ja tunneleihin. Lisäksi hän toi meidät takaisin parkkipaikalle ja neuvoi tien Sunborn-laivaan ja ostoskadulle.

Gibraltarin kallio oli kyllä kokemisen arvoinen paikka. Sieltä oli hulppeat maisemat joka suuntaan, mahtava konserttisalina toimiva tippukiviluolasto ja historiaa huokuvat tunnelit, joissa oli tykkejä ja vankityrmiä sekä ne liiankin tuttavalliset makaki-apinat. Koko Gibraltarin kallio on kuulemma kuin reikäjuusto, joka on täynnä reikiä ja onkaloita n. 40 km:n verran.

Sitten menimme tapaamaan Thean tuttavaa Päiviä Sunborn-laivaan, jossa Päivi ja hänen miehensä työskentelevät. Söimme laivan 7. kerroksen ravintolassa oikean pitkän gourmet-lounaan. Siinä tuli tehtyä pieniä poikkeuksia ruokavalioon mutta vain pieniä, sillä sieltä löytyi listalta kasvisruokaakin. Maksamisessakin meni aikaa, kun tarjoilija laski ruoan hintaa Gibraltarin puntina ja euroina. Kun vihdoin selvisimme ulos ravintolasta, meille esiteltiin vielä laivan hyttejä, spa-osasto ja ballroom. Nopean 10 minuutin (oikeasti!) ostoskierroksen jälkeen säntäsimme tullijonoon. Siellä sitten vietimme tunnin verran jonossa ja ihmettelimme sitä autojen ja ihmisten määrää. Moni kulkee kuulemma joka päivä tullin läpi töihin Gibraltariin ja odottelee jonossa. Se vaatii kyllä kärsivällisyyttä.
Paluumatka sujui hyvin yhden pakottavan pysähdyksen taktiikalla ja Benalmadenassa olimme vähän jälkeen iltaseitsemän. Eilinen parsakaalikeitto ja äkkiä tehty uusi fetasalaatti katosivat nopeasti nälkäisiin suihin. Thea on myös shiatsuhoitaja ja hän opetti meille tänään shiatsu-itsehoitotekniikoita. Teimme pareittain lattialla meridiaaneilla sijaitsevien akupisteiden painelua Thean ohjeiden mukaan. Ei ollut kovin helppoa löytää oikeita pisteitä ja tekniikoita mutta hoito tuntui kuitenkin ihan mukavalta ja rentouttavalta pitkän retkipäivän jälkeen.

Minulla oli illalla viimeisenä työnä vielä keittiön siivous ja tiskikoneen täyttö ja käynnistys. Ei ole mikään ilta tarvinnut miettiä, että lähtisikö iltaa istumaan kylille. Päivät ovat niin täynnä työtä ja touhua, ettei aikaa ja voimia ole illalla lähteä enää minnekään. Tanssikengät saavat edelleen olla rauhassa matkalaukun uumenissa.

Terveisin Marja

Lisätietoa päivän aiheista:




Gibraltarin torilla



Lounaalla Sunborn laivassa



Kasviskeitto




Shiatsun harjoittelua



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti