tiistai 30. joulukuuta 2014

Qigongia ja pH-ruokaa



Espanjassa Qigongia ja pH-ruokaa

17.12.2014

Aamulla heräsin ajoissa herätyskellon ääneen. Joimme Thean kanssa aamuteen ja lähdimme kävely- ja juoksulenkille rannalle. Sen jälkeen teimme taas Qigong-harjoituksen. Nyt oli hienoin auringonnousu, mitä koko aikana on ollut! Aurinko nousi äärettömän meren takaa aivan punaisena. Kävimme myös aamu-uinnilla.

Aamupalaksi söimme jogurttia, hedelmiä, teetä, tomaattimehua, paahtoleipää ja juustoa. Otin lakanat sohvasta ja pakkasin tavarani. Sitten lähdimmekin ajamaan kohti Malagan lentokenttää. Esteponan ja Malagan välillä on kaksi moottoritietä AP-7 ja A-7. Autopista del Mediterráneo eli AP-7 tietä saa ajaa 120 km/h ja se on siis nopeampi reitti mutta siellä on lukuisia tietulliasemia, joissa pitää maksaa 2-5 euroa. Tullissa on joko automaatti, johon maksetaan tai sitten siellä on kopissa mies, joka ottaa maksun vastaan. Toisella kaistalla on myös mahdollisuus maksaa kortilla, jos ei ole käteistä rahaa mukana. Autovia del Mediterráneo eli A-7 tien nopeusrajoitus vaihtelee ja se on noin 80 km/h mutta se kulkee kaupunkien läpi, jolloin pitää ajaa hiljemmin ja siellä on paljon liikenneympyröitä. Menimme tällä kertaa AP-7 tietä koska halusin olla lentokentällä ajoissa. Matka etenikin tasaisesti ja hyvää vauhtia eikä ruuhkia ollut. Vähän ennen Malagaa oli vastaantulevien kaistalla kolari tms. ja siellä oli kauhea jono, joka oli varmaankin 10 km pitkä. Mutta onneksi meidän kaista veti hyvin. Lentokentällä hyvästelin sitten Thean ja tytöt ja kiitin mahdollisuudesta tähän ikimuistoiseen Espanjan reissuun.

Lentomatka meni mukavasti vaikka kone olikin Helsingissä sen verran myöhässä, että myöhästyin suunnittelemastani Turun bussista. Tunnin sain sitten odotella seuraavaa bussia ja Turussa olin puolenyön aikoihin.

Yhteenveto, mitä opin tällä matkalla:
-        Qigongia, mitä se on ja miten harjoituksia tehdään
-        Shiatsu-itsehoitoa
-        EFT-terapian tekniikoita
-        pH-ruokavalion idean ja toteutusta
-        valmistamaan uusia kasvisruokia
-        selviytymään ja saamaan itseni ymmärretyksi Espanjassa
-        rohkeutta kysyä neuvoa ym. vaikka en osaisikaan kaikkia sanoja mitä tarvitaan
-        etsimään esitteistä, netistä ym. sopivia retkikohteita Espanjassa
-        navigoimaan espanjalaisessa liikenteessä

Terveisin Marja






         Auringonnousu Esteponassa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti