perjantai 30. tammikuuta 2015

It´s a wrap!

Ensimmäinen viikko takana. Phoenix Dance Theatre'n tanssija Sam Vaherlehto kanssani kuvassa teatterin aulassa. Kuvia harjoituksista ja esityksistä ei saa ottaa mutta kaverikuvanhan voi aina napsaista. Säät ovat vaihdelleet kovasti ja tuisku ja räntä puhututtaneet koko viikon ajan, mutta tänään perjantaina olemme saaneet nauttia auringonpaisteessa kattojen yllä, jossa Phoenix Dance Theatre'n tilat sijaitsevat. Ja aurinko hellii edelleen...

Ensimmäisen viikon saldoa työelämäjaksoltani:
Materiaalia tanssijan työn opetustunneille.
Uusia musiikkeja opetustyöhön. 
Uusia ajatuksia tanssijan työstä vuonna 2015 ja eteenpäin; huomioita opetussuunnitelmatyöhön. 
Tapahtumatuotannon uusia ideoita kehitettäväksi Keskuspuiston ammattiopistoon. 
Hyviä alan käytänteitä ja ideoita sovellettavaksi omaan opetustyöhön.
Taiteen soveltavan käytön ja yleisötyön käytäntöihin tutustuminen ja niiden ottaminen osaksi tanssialan perustutkinnon sisältöjä.
Yhteisöllinen oppimisen hyvien käytäntöjen pohdintaa. 
Tanssin ammatillisen koulutuksen ja tanssin akateemisen koulutuksen yhteneväisyyksien ja erojen pohdintaa sekä mikä niiden työelämävastaavuus on. 
Kansainvälisyyden pohdintaa tanssin alalla ja ideointia tulevaisuuden opiskelijavaihtoon. 

Ja paljon muuta mutta sille en ole vielä löytänyt sanoja. Voin kuitenkin jo nyt sanoa, että kannatti tulla, nähdä ja kokea koska toinen viikko tuskin häviää tälle ensimmäiselle :)

Yleisötyötä

Vielä yksi postaus ennen työpäivän alkua:
Yleisötyö on hoidettu kaikkialla niin hyvin. Tanssijoiden ydintyötä on myös uusien yleisöjen innostaminen, jo hankitun yleisön sitouttaminen ja mm. lasten ja nuorten kouluttaminen. Motionhouse -ryhmän esityksessä Broke yleisön tuoleilla oli kyselylomake, jossa pyydettiin yleisön kommentteja esityksestä ja liittymistä fanittamaan ryhmää Facebookissa, Twitterissä, Intagramissa... Lisäksi oli mahdollisuus liittyä postituslistalle. Esityksen jälkeen oli yleisökeskustelu jossa tekijät kertoivat teoksen synnystä ja tekopsrosessista. Kaiken takana on yleisön sitouttaminen ja yleisön ja esiintyjien lähentäminen. Palaan näihin teemoihin vielä myöhemmin...

Aika juoksee –ja tanssii.

Kylläpä tämä aika menee siivillä. Ensimmäinen viikko on -perjantaita lukuun ottamatta- jo takana. Olen saanut kokea kaikkea laidasta laitaan: kehitysvammaisten tanssia, nykytanssin huippuryhmän treenit, akrobaattisen tanssiesityksen ja ties mitä! Tänään torstaina sain kirjoitettua myös ylös uutta tanssin opetusmateriaalia: en tosin julkaise kryptistä kirjoitustani. Mutta työelämäjaksoni yksi tavoite jo täyttynyt, hyvä niin!
Vaikka tänään ei ollut tarkoitus, sain kuin sainkin luvan seurata koreografi Christopher Brucen kahden tanssiteoksen harjoittelua Phoenix Dance Theatressa. Christofer Brucen nimen perään kuuluu kirjainyhdistelmä CBE eli Commander of the Order of the British Empire. Jos niikseen käy, seuraavaksi kuningatar ylentää hänet ritariksi.
Torstai päättyi Motionhouse-ryhmän esityksen Broken seuraamiseen Lawren Batley Theatressa Hudderfieldissä. Kello on nyt 22.20 joten on aika käydä nukkumaan ja lepäämään ennen perjantaita Phoenix Dance Theatressa. Valokuva on West Yorkshire Playhousen seinällä olevasta Phoenix Dance Theatren mainoksesta. Tanssi näkyy monessa paikkaa  -ja se jos mikä ruokkii minuakin tällä työelämäjaksollani!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Sponsoroi



Lähetetty iPhonestani - Envoyé de mon iPhone - Von meinem iPhone gesendetSamassa rakennuksessa Phoenix Dance Theatre'n kansa toimii myös Northern
Ballet. Sponsorointi ja sen järjestelyt tuntuvat olevan hyvin hallussa.
Mentorini Veeran kanssa kävimme eilen hyvää keskustelua tanssin
rahoituksesta. Hyvää ajattelua vietäväksi eteenpäin opiskelijoille
Suomeen jotta työllistyminen olisi mahdollista taloudellisesti
vaikeinakin aikoina.

Tanssijan arkea/ blogiin


Tanssijan arkea ja työelämää.



Engalnnin sana induction on oikein hyvä kuvaamaan alun orientaatiotani.
Induktioon liittyy pöerehdytys, orientoituminen ja riskien kartoitus sekä
työturvallisuus. Olen ny saanut induktion mentoriltani Veera Turuselta,
Phonenix Dance Theatre´n tanssija Sam Vaherlehdolta ja Yorshire Dance´n
Youth & Community Dance Co-ordinator Sarah Yorkilta.



Työnkuvani jaksolla on yhdistelmä kiinnityksellä olevan tanssijan ja
freelancerin työtä. Siksi minulla on kolme eri fyysistä paikkaa jossa
ammattiani harjoitan ja kehitän: Yorkshire Dance, Phoenix Dance Theatre
ja West
Yorshire Playhouse. Kaikki sijaitsevat aivan vierekkäin ja samassa
korttelissa
ovat myös BBC Yorkshire ja Leeds college of music. Kulttuurityöläisiä
siis
tällä alueella riittää!




Tanssijan työpäivä Phoenix Dance Theateressa on
pääsääntöisesti seuraavanlainen:


10.00-11.15 aamutunti (tekniikkaa ja tanssijan perusosaamisen
harjoittelua/ kehittämistä), jonka jälkeen teosharjoituksia lounaaseen
eli noin
klo 12.30 saakka.


13.30-17.30 teosharjoituksia


Tämän jälkeen työnantaja tarjoaa tanssijoille mahdollisuuden
hierontaan, kuntosaliin ja palauttavaan toimintaan. Hierontaa työnantaja
kustantaa 12 kertaa kauden aikana. Kuntosali- ja spa-palvelut ovat
käytettävissä ympäri vuoden. Palautuminen fyysisesti rankasta työstä on
tärkeää
ja estää liikuntavammojen syntymistä.


Tänään keskiviikkona minulla on illalla treenit Mind the
Step –ryhmän kanssa Yorkshire Dancessä, joten päiväni on hieman
erilainen.
Lepoa tarvitsen ennen illan treenejä; kaikki tuntuu kropassa. Samoin
kommunikointi
vieraalla kielellä väsyttää…


Myös huomenna torstaina on hieman pidempi päivä. Työpäivän
jälkeen menen katsomaan Motionhouse –tanssiryhmän esitystä
Huddersvilleen.
Perjantaina aamutreeni alkaa sitten jälleen 10.00. Onneksi on
viikonloppu
välissä: matkustan Lontooseen –ja vietän viikonlopun toivottavasti
tanssin ja
teatterin parissa. Sellaista on freelancerin työ alallamme, se on
jatkuvaa
mielenkiintoa alaa kohtaan ja itsensä kehittämistä. Siinä hämärtyvät
perinteiset työajat ja työn ja vapaa-ajan rajat: on upeata saada elää
tällaista
työelämää tämä kaksi viikkoa!



Jari Karttunen
Lehtori
Tanssialan perustutkinto
Keskuspuiston ammattiopisto


tiistai 27. tammikuuta 2015

Blogiteksti 1.

Hei! tässä ensimmäinen blogitekstini ja liitteenä kuva.

Vihdoinkin
olen täällä Leedisissä aloittamassa
Working Abroad-jaksoni. Kommelluksilta ei ole vältytty ja siksi vuodelle
2014
suunniteltu jaksoni toteutuu vasta nyt.


Kahden ja puolen miljoonan asukkaan Leeds on Englannin kolmanneksi
suurin kaupunki, joka
tunnetaan vireydestään, uudistumisesta ja Suomessa myös Yorkshire
Televisionin
pääkaupunkina. Yorkshiren maisemissa on kuvattu mm. tv-sarjat Emmerdale
ja
Sydämen asialla.


Leeds sijaitsee lähellä Englannin maantieteellistä
keskipistettä. Leeds on Lontoon lisäksi ainoa englantilainen kaupunki,
jossa
toimii sekä ooppera että baletti. Leeds on vireä kulttuurikaupunki myös
tanssitaiteen alalla: täällä koulutetaan tanssijoita, tanssinopettajia
ja
kaupungissa toimii monia nykytanssin ammattiryhmiä. Kaupungissa asuu
myös
suomalaisia tanssialan toimijoita, joista yksi, Veera A.J. Turunen,
toimii
kontaktihenkilönäni ja mentorinani.


Leeds oli
itselleni varsin selvä valinta Working Abroad –jaksolleni: täällä on
kaikkea
mitä Lontoossakin, mutta kompaktimmin ja helpommin saavutettavissa.
Aikaa
pitkiin siirtymiin paikasta toiseen ei kulu liikaa ja yorkshireläinen
rentous
luo hyvän ilmapiirin päivittää omaa osaamistani.


Tavoitteinani
työelämäjaksolle ovat: päivittää omaa osaamistani, hankkia tanssialan
perustutkinnon opetukseen lisää materiaalia ja ideoita, tutustua
erityisryhmien
tanssitoimintaan , luoda kontakteja paikallisiin tekijöihin ja saada
uutta
intoa ja näkemyksiä tanssijoiden kouluttamiseen ja työllistymiseen.


Jari Karttunen, tanssialan perustutkinnon lehtori,
Keskuspuiston ammattiopisto



Jari Karttunen
Lehtori
Tanssialan perustutkinto
Keskuspuiston ammattiopisto