Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saksa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saksa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Hampurin kuulumisia


Tänään oli vihdoinkin hetki aikaa jututtaa johtaja Satu Oldendorffia ja antaa Suomen tuliaiset. 
Hampurin merimieskirkko on erittäin kiinnostunut ottamaan Luovin opiskelijoita työssäoppimaan ja kirkolta löytyy kyllä monenlaista tehtävää. 
Pallo on nyt Luovilla !

Anu ja Tseki

Lähetetty Samsung-laitteesta

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Hampurin kuulumisia


Eilisen vapaapäivän jälkeen jatkuu basaarin purkaminen. Kirkko on koko viikon kiinni ja tavaroita järjestetään omille paikoilleen. Vapaaehtoisten työmäärä on edelleen valtava ja heitä kyllä tarvitaan. 
Ensimmäisenä adventtina kirkko avataan taas normaalisti ja siihen mennessä pitää olla basaari purettua. 

Joulutorit avattiin maanantaina. Toinen toistaan upeampia toreja on pystytetty ympäri kaupunkia ☺.

T. Anu Luovilta 


Lähetetty Samsung-laitteesta

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Basaaritunnelmia



Viikonloppu on mennyt joulubasaarissa. Kaksi päivää olen ollut kahvilassa töissä ja täytyy vain ihmetellä kuinka hyväntuulisia asiakkaat ovat olleet. Ihan kuin nauttisivat ruuhkasta ☺.

Kahtena viikonloppuna järjestettävä basaari on merkittävä tulonlähde merimieskirkolle ja kävijöitä on yli 20 000. Ei siis mitään pientä puuhastelua! 

Anu Luovilta 

Lähetetty Samsung-laitteesta


-------- Alkuperäinen viesti --------
Lähettäjä: Anu Takalo <Anu.Takalo@luovi.fi>
Päivämäärä: 22.11.2015 13.45 (GMT+01:00)
Saaja: Anu Takalo <Anu.Takalo@luovi.fi>
Aihe:





Lähetetty Samsung-laitteesta

lauantai 21. marraskuuta 2015

Matkalla Hampuriin

Tänään alkaa Working Abroad jaksoni Hampurin merimieskirkolla.
Luvassa ainakin jouluinen basaari tänä viikonloppuna.

Anu Luovilta



Lähetetty Samsung-laitteesta


-------- Alkuperäinen viesti --------
Lähettäjä: Anu Takalo <Anu.Takalo@luovi.fi>
Päivämäärä: 21.11.2015 5.10 (GMT+02:00)
Saaja: Anu Takalo <Anu.Takalo@luovi.fi>
Aihe:





Lähetetty Samsung-laitteesta

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

7. Työpäivä Sigmaringenissä

7. Työpäivä Sigmaringenissä
 

Rakas päiväkirja, tänään oli  Luise Leininger Schulen 50-vuotisjuhlaharjoitukset, johon osallistui koko koulun väki.  Myös matkaajistamme pirteämpi oli menossa mukana antaen kultaisia vinkkejä mm. näyttelijöiden lava-asemoinnista ja lavastuksesta. Rehtori esitteli minulle koulua ja sen eri toimintoja. Koulun erikoisuutena on, että sen tiloissa on erikseen esim. fysioterapiaa, puheterapiaa ja musiikkiterapiaa. Lisäksi koulu tarjoaa myös ratsastusterapiaa, jota järjestetään hevosfarmilla, jossa työskentelimme viime viikolla. Ja hevosfarmin nimihän oli tietysti Birkenhof, jonka ihmisystävälliset hevoset onnistuivat terapioimaan matkamiehiä jo kerrasta.

 
Osallistuin myös 8-9 luokkalaisten matematiikan ja englannin tunneille. Matematiikan tunnilla tehtiin mm. hahmotusharjoituksia peilin avulla. Peilillä avulla pystyi siis tarkistamaan oliko rustannut paperille oikeanlaisia kuvioita. Englannin tunnit olivat todella perinteinen kokemus. Jopa niin perinteinen että ajatukseni kiisivät Turkuun Tuureporinkadulle ja 80-luvulle, jossa itse järsin kynän päätä, heittelin kumeja sekä jouduin kiitokseksi  aktiivisesta kielenkäytöstäni luokan eteen erilleen muista istumaan. Mutta täytyy sanoa että samat metodit toimivat yhä.
 
Lapamatoa koko päivän sängyssään hellästi hyväillyt matkailija pääsi sentään illalla ottamaan happea sen verran, että kävimme supermarketissa välttämätöntä vessapaperia ostamassa. Taisi siinä parit kalsaritkin mukaan tarttua.


Thomaz und Joini

6. Sigmaringenissä

6. työpäivä Sigmaringenissä
Ihana maanantaiaamu toivotti taas aurinkoisesti raskaan työn raatajan työn tekoon. Toisella matkaajalla oli ollut sen verran kova viikonloppu ajamisesta, jonka seurauksena pakki oli mennyt totaalisesti sekaisin. Tällä samaisella työmiehellä oli pakki totaalisesti sekaisin viimeksi pari viikkoa sitten. Diagnoosina on luultavasti lapamato, näin suurpiirteisesti arveltuna.
Toinen matkaajista ilmoittautui Sigmaringenin erityiskoulussa, jossa opiskelee 1-9 luokkalaisia. Suurin osa oppilaiden diagnoosista ovat sosiaaliset ongelmat ja oppimisvaikeudet. Koulualue koostui kolmesta eri rakennuksesta, joka oli jaettu eri osiin, ottaen huomioon oppilaiden ikä ja tuen tarve. Samassa yhteydessä oli myös ns. normaalikoulu, jonka oppilaat jakoivat osan tiloista sekä pihan erityisoppilaiden kanssa. Oppilaat tulivat kouluun lähialueen kunnista. Koulussa oli myös iltapäivätoimintaa klo 17.00. Tämä onkin hyvä, sillä Saksassa koulutie aloitetaan vuotta aikaisemmin kuin meillä. Erona Suomeen on myös tunnin ruokatauko, jonka aikana oppilaat saavat käydä vaikka kaupungilla syömässä. Kouluruuasta peritään myös maksu. Maksuun voi tosin saada helpotusta sosiaalisin tai taloudellisin perustein.
Matkaaja osallistui 8-9-luokkalaisten opetukseen, toimi välituntivalvojana ja tutustui eri toimilla koulun henkilökuntaan. Saman viikon perjantaina on koulun 50-vuotissyntymäpäivät ja siksi kysessä on vähän hektisempi aika pienen koulun arjessa ennen suurta juhlaa. Koulu on valmistautunut sekä henkilökunnan, että opiskelijoiden toimesta kyseiseen tapahtumaan jo jonkin aikaa valmistamalla erilaisia esityksiä kaupungin herrojen ja vanhempiensa iloksi.
Ilta sujui lapamadon kourissa painiskelevalle erilaisia herkkuja noutaessa...

Viikonloppu Keski-Euroopassa


Perjantai-iltapäivän aluksi matkalaiset kirmasivat paikalliseen autovuokraamoon, josta hakivat uuden karhean VW Tiguanin viikonloppureissua varten. Matkalaisten ensimmäinen päämäärä oli Innsbruck, joka sijaitsi parin sadan kilometrin päässä. Matkanteko sujui rattoisasti moottoritietä pitkin, maisemia ihastellessa, jotka olivat Alppien lähetessä henkeäsalpaavat. Innsbruckiin saavuttaessa päättivät matkalaiset vielä käydä Italian puolella, suuntana Bressanone, joka oli jo Alppien toisella puolella. Jos maisemat olivat Sigmaringenistä Innsbruckiin huokaisevat, Alppien yli mennessä ne olivat sanoinkuvaamattomat. Bressanonessa matkaajat kävivät paikallisilla markkinoilla ja ihastelivat Pohjois-Italian kaikenlaista kauneutta. Illaksi palattiin Innsbruckiin.
Seuraavana aamuna, nopean Innsbruck kiertoajelun jälkeen, auto suuntasi kohti Kitzbuheliä. Siellä matkaajat kävivät katsomassa syöksylaskun maailman cupin mäkeä, Hahnen Kammenia, joka syöksylaskijoiden parissa saa varauksettoman kunnioituksen vaikeutensa ansiosta. Hahnen Kammenin ja Kitzbuhel laaksoa vastapäätä oli vuori nimeltään Kitzbuhel Horn, jonne vei serpentiinitie 1680:een metriin. Totta kai tämä lysti piti matkalaisten kokea. Eivät matkalaiset oikein arvanneet, miten hikoiluttava automatkasta loppujen lopuksi tulisi, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen. Hornin huipulta nimittäin näkyivät panoraamanomaisesti kaikki alueen korkeat huiput. Niitä olisi ihastellut pitempäänkin, mutta halusimme ajaa alas vuorelta ennen pimeän tuloa.
Automme suuntasi kohti Salzburgia,  johon oli määrä asettua seuraavaksi yöksi. Salzburg, tuo Keski-Euroopan helmi, näyttikin matkailijoille parhaimpiaan puoliaan. Aktiivisen illan jälkeen, matkaajat tekivät nopean kiertoajelun kaupungin keskustassa ja lähtivät kohti Muncheniä.
Matkalla Muncheniin päätimme piipahtaa Berchtesgardenin, jossa sijaitsi Natsi-Saksan Fuhrerin kesäviettopaikka – Kotkanpesä.  Itse Kotkanpesä oli suljettu talvikuukausiksi, mutta huikaisevat näköalat Saksan ja Itävallan rajalla vetivät taas suomalaiset pojannassikat hiljaisiksi.
Illalla oli tarkoitus mennä katsomaan FC Bayern Munchenin jalkapallo-ottelua, mutta juuri ennen kaupunkiin pääsyä auton navigaattori teki tenän, joten oli melkoisen haastavaa löytää oikea tienhaara matkaajien lähestyessä Munchenia. Tämän johdosta matkaajat eivät päässeet/ehtineet  jalkapallo-otteluun ajoissa. Lippuluukulla oli kalsea kyltti, sold out!
Automme polttoaine oli päässyt myös sille tasolle, että sillä kykeni ajamaan enää kymmenen kilometriä, joka ei Munchenin kokoisessa kaupungissa ole paljoakaan. Taksikuskeilta ja paikallisilta ihmisilta saamamme avun turvin löysimme lopulta bensa-aseman joka oli vieläpä auki. Sitten jatkui samalla menetelmällä hotellimme etsiminen. Se olikin melkoinen urakka, koska saksalaiset kadut vaihtavat nimeään miten sattuu ja risteykset möllöttävät pimeinä kuin tontun takapuoli. Lisäksi paikalliset eivät tunne kovin hyvin katujaan eikä vanhempi väki puhu juurikaan englantia. Katujen ja kaupunkien piemeys onkin ollut yksi suurimmista yllätyksistä, ihmettelimmekin minne on maailmankuulu saksalainen katulyhtykulttuuri kadonnut? Päivän koettelemusten uuvuttamina uni tuli pikaisesti silmään ilman sen kummempia iltasatuja.
Aamu yllätti nopealla tulollaan ja aamupalan jälkeen ajelimme tutkimaan hetkeksi kaupungin keskustaa. Vyoristomaisemien huumaavina emme kuitenkaan jaksaneet innostua sinänsä mukavista kaupunkinäkymistä, vaan automme keula suuntasi  kohti  Dachaun vuonna 1933 perustettua Natsi-Saksan ensimmäistä keskitysleiriä. Hämmästelyä riitti jälleen kerrakseen, mutta totaalisesti eri syistä kuin huikeiden Alppimaisemien keskellä.
Sitten olikin aika palata kohti omaa majapaikkaamme Sigmaringeniä. Navigaattorimme ajelutti meitä ystävällisesti pitkin pikkuteitä läpi kymmenien kylien ja kaupunkien. Ja kun aurinko laski mailleen matka jatkui todella pimeässä mielenkiintoisilla nopeusrajoituksilla. Pienilläkin tienpätkillä sai ajaa 100km/h ja sitten aivan kunnan/kylän rajalla nopeus vaihtui 50km/h:ksi. Noin tuhannen suunnanvaihdon jälkeen saavuimme vihdoin kotiovellemme.
Iltapalan jälkeen toinen matkaajista kävi melko aikaisin nukkumaan. Tämä aikaisen nukkumaan menon syy löytyi seuraavana yönä ja sen ansiosta toinen matkaajista olikin poissa muonavahvuudesta seuraavat  päivät.
 
T & J

tiistai 10. marraskuuta 2015

5.työpäivä Sigmaringenissä

5. päivä Sigmaringenissä
Päivä oli ajallisesti lyhyempi kuin edelliset päivät, koska olimme leiriläisten kanssa tehneet tunteja sisään edellisinä päivinä. Kanibahn valmistui ajallaan ja näin jyrsijät pääsivät turvallisesti omalle  pihalleen. Leiriläisille pidettiin päätösjuhla, jossa käytiin läpi viikon aikana opittuja asioita. Meille oli leiriläisten puolesta järjestetty myös yllätys. Emme tarkkaan teidä ketkä olivat olleet asiaa juonimassa, mutta ilmeisesti yllätyksen laatu oli saanut ideansa pienimuotoisesta hevospelostamme. Meidät haluttiin ratsaille. Ja mehän hyppäsimme meille valittujen hevosten selkään notkeasti kuin norsunpojat. Kerrassaan hieno kokemus ja mukava päätös leirille.

Asia, johon pohjoisen villit olivat jo aiemmin viitanneet, oli ratsastusfarmilla oleva kukko. Kukko ei sinänsä ollut mitenkään erikoisen näköinen vaan enemminkin kukon käytös kanoja kohtaan. Paikallisten mukaan tämä kukko  ei pitänyt, saatikka halunnut olla missään tekemisissä kanojen kanssa. Tämä erikoinen tapaus kiinnitti myös matkaajien huomion. Kukko ei missään olosuhteissa suostunut olemaan yhteydessä kanojen  kanssa, vaan mieluimmin "painiskeli" mieluummin toisten kukkojen keralla. Ja täytyy myöntää, että olihan kukolla  hienot sateenkaaren värit pystössään. Muutaman päivän observoinnin jälkeen matkaajat olivat asiasta samaa mieltä kuin paikalliset, kukolla oli taipumuksensa. 

perjantai 6. marraskuuta 2015

4. työpäivä Sigmaringenissä

Aamulla tietenkin ensiasia oli tarkastaa oliko taivas sumuinen vai kirkas. Sigmaringenin taivas avautui kuitenkin taas aurinkoisena, päivällä +19, joten rakennustyöt sujuivat saksalaisen järjestelmällisesti suomalaisten ohjauksessa.

Kani-Bahn saatiin valmiiksi, joiden rakennusosia lapset olivat jo tehneet edellisinä päivinäkin. Tänään oli niiden kasaamis- ja kokoamispäivä. Kanibahn kruunattiin käyttöön juhlallisesti, johon osallistuivat kaikki leiriläiset. Itse Bahn loisti kaikessa sateenkaaren väreissä ylväänä omalla paikallaan.
 
Asia mikä jo muutaman päivän ajan on askarruttanut suomalaisten työmiehien mieliä, on ratsastusfarmilla oleva "kukko", jonka käytös on ollut, hieman eriskummallista. Työmiehet eivät toki itse olisi huomanneet tätä kyseistä luonnon-oikkua, jos ei siitä olisi heille mainittu. Mutta koska asia on puhuttanut paikallisia jo pitemmän aikaa, aloimme kiinnostua kukkelin päivittäisistä toiminnoista, joten tästä asiasta enemmän seuraavassa reportaasissa.
 
Ilta sujui perinteisesti iltapalaa naukkaillen ja Sport1:sen myöhäisillan pelejä jännittäen. Myös edellisen illan kylpyreissua jaksettiin kerrata huolellisesti. On suoranainen ihme ettei kukaan suomalainen kylpyläyrittäjä ole keksinyt tehdä samanlaisia vesihierontasysteemejä omaan laitokseensa, kuin mitä Bad Saulgaussa oli.

T & J

3. työpäivä Sigmaringenissä

Pilvetön taivas avautui 3. päivän aamuna. Reippaat työmiehet tarttuivat hanakasti töihin lapsien kanssa. Hevosten läsnäolo ei pahemmin enää häirinnyt ja lähempää tuttavuutta tehtiinkin jo Joshin kanssa, joka oli porukan rauhallisin hevonen. Kolmannen päivän aikana valmistui lattia, jota olimme tehneet kuin Iisakin kirkkoa leiriläisten kanssa.
 
Illan suussa Jurgen, meidän saksalainen asiamiehemme, tuli hakemaan meidän asunnoltamme ja vei meidät paikalliseen kylpylään Bad Salgauhun, mikä poikkesi suomalaisesta virkistyslaitoksesta melkoisesti. Kylpylässä oli kaksi erillistä osastoa. Toisessa osassa oli perinteinen suomalainen kylpylämeininki ja toinen oli saunaosasto saksalaisittain, mikä olikin kokemuksen arvoinen. Kiinnitämme lukijan huomion etenkin saunaosastoon.
 
Ennen osastolle menoa kaikki vaatteet riisuttiin ja pukeuduttiin kylpytakkeihin ja otettiin pyyhe mukaan. Kylpytakeissa mentiin itse saunaosastoon, mikä oli avara tila, jonka reunoilla oli erilaisia ja eriasteisia saunahuoneita. Avarassa tilassa oli myös baari, josta voi ostaa viilentäviä juomia saunomisen lomassa. Avaran tilan päässä oli myös lepohuone, jossa voi killitellä syntymäpuvussa rantatuolissa tai ottaa vaikka nokoset. Saunaosastosta pääsi myös ulos puutarhaan, jossa voi käyskennellä tarhan laatoitetuilla käytävillä. Tarhan perällä oli myös erikseen puurakenteinen saunarakennus, joka oli nimetty suomalaiseksi saunaksi.
 
Itse saunomisrituaali oli, suomalaisittain katsottuna, kovin erikoinen, melkeinpä huvittava. Joka alkavalla tunnilla oli eri saunoissa saunomisseremonia, jota johti löylynheittäjä. Löylynheittäjä ei todellakaan ollut mikään sodan käynyt Lotta, vaan pikemmin kuivakka saksalainen akka, joka mulkoili vihaisesti ympärilleen. Tässä vaiheessa pitää kertoa, että löylyä ei saa missään nimessä heittää kukaan muu kuin löylynheittäjä. Saunoissa ei ollut edes kiulua saatikka löylykauhaa.
 
Seremonia alkoi sillä, että saunojat menivät saunaan odottamaan löylynheittäjää. Sitä ennen he olivat riisuneet kylpytakkinsa saunan edessä olevaan naulakkoon. Pyyhe, joka oli mukana, laitettiin laudeliinaksi.  Joka kerta ennen löylynheittäjän tuloa sauna oli tupaten täynnä alastomia ihmisiä odottaen heittäjän tuloa.  Löylynheittäjän virka ei todellakaan ollut mikään mikä tahansa työ vaan todellista työtekoa sanan todellisessa merkityksessä. Tekniikka, jolla hän pyyhettä heilutti löylynheiton jälkeen, oli vertaansa vailla. Siinä kalpenee useampikin cheerleader ja Aira Samulin yhtä aikaa. Ennen "suomalaisen" saunan löylyjä, jokaiselle jaettiin myös jäämurskaa jolla sai itseään vilvoitella.
 
Mieleenpainuvin kokemus oli erään saunaseremonian yhteydessä ollut "hunajasively". Kesken saunomisen löylynheittäjä käski kaikki ulos. Siinä me sitten miehissä ja naisissa marssimme Aatamin asussa saunan vieressä olleeseen pieneen suihkutilaan. Tilaan mennessä meidän piti ottaa löylynheittäjän kupista, tarkan valvonnan alla ettei kukaan vain luistanut, puolikourallista Rosson ravintolaketjussa tarjoiltavan majoneesin näköistä dippiä. Tätä ainetta hierottiin vartaloon. Saanen tässä vaiheessa huomauttaa, että joka puolelle. Sen jälkeen palattiin saunaan ja löylyn heittäminen jatkui muutaman hetken. Lopputulema oli tietysti se, että silmät ja muutkin aukot olivat täynnä tätä hunajantuoksuista mahlaa. Tästä suomalaiset saunojaurhot olivat tietysti todella pöyristyneitä ja oli todella lähellä, etteivät he reklamoineet kyseisen kylpylän johtoporrasta siitä minkälainen kuva suomalaisesta saunasta annetaan saksalaisille.
 
Kylpylän pelasti reklamoinniltamme sen allasosastolla olleet erinomaiset vesihierontalaitteet, jollaisia suomalaiset työjuhdat eivät olleet ennen nähneet saatikka kokeneet. Tämän kiertävän vesihierontamyllyn oli kehittänyt paikallinen poppamies jo kauan ennen meidän päiviämme.
 
Kylpylän jälkeen kävimme vielä saksalaisen asiamiehemme kanssa ihastelemassa Bad Salgaun vanhaa keskustaa, jossa söimme paikallista pastaherkkua. Syötyämme bongasimme torin laidalta vuonna 1518 rakennetun kauniiksi restauroidun puurakenteisen talon, mikä oli todella vaikuttava näkemys valaistuksessaan.
 
Kotiin päästyämme uni tuli silmään ennen kuin ehdimme kissaa kuiskata, kiitos päivän ulkona työskentelyn, kylpylän, hyvän ruuan sekä mukavn ja vieraanvaraisen seuran.


T & J

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

2. työpäivä Sigmaringenissä

Päätimme aloittaa toisen työpäivän rytinällä, jotta saisimme urakkamme varmasti viikossa valmiiksi. Ihan puikkoihin aamu ei kuitenkaan lähtenyt menemään. Klo 8.13 Tuomas huusi yllättäen: "Jaa, jaa, se on go, go, go!" Ja samalla hän olikin jo ulkona ovesta työvaatteissaan. Jouni luonnollisesti tarkisti varavaatteitaan, vesipulloaan, ynnä muita henkilökohtaisesti tärkeitä asioitaan vielä viidettä kertaa. Tuomaksen käskyn säikyttämänä Jouni hyppäsi puoliksi kenkiinsä ja konkkasi Tuomaksen perään. Ovi äkkiä tarkasti kiinni ja käytävään. Tuomas kuitenkin seisoskeli käytävässä rauhassa ja katseli ikkunasta.
 
 Tuomas:"Jaa hei, otiks sä sen avaime?"
 Jouni:"Een..."
Tuomas:"Jaa, emmääkää."
 
Hetken hiljaisuus, varovainen taskujen puristelu ympäri kroppaa ja toteamus, että nyt ei sitten päästä takaisin kämpille hetkeen. No ei auttanut kuin kävellä nopeasti autolle, jossa Hanni ja pojat jo odottelivat intoa täynnä kuin ilmapallot.
 
Hanni lupasi hoitaa avainasian, joten meidän ei sitä tarvinnut koko päivää stressata. Asia, jota stressasimme enemmän oli hevoset. Miten selvitämme välimme hevosten kanssa, ettei meidän tarvitsisi ajoittaa toimiamme sen mukaan, miten pollet liikkuvat tallilla?
 
Yön aikana jotain oli kuitenkin muuttunut. Joshi, tuo neljä-vuotias korskea musta orhi, ei näyttänytkään enää hampaitaan ja luimistellut korviaan meidät nähdessään. Teimme Joshin kanssa sinunkaupat noin vaan ja itseluottamuksemme kohosi taivaisiin. Lapsia oli paikalla enemmän kuin ensimmäisenä päivänä, joten sana keltaisten pienten miesten hämmästyttävistä pedagogisista oivalluksista oli kiirinyt pitkin maakuntaa. Jaoimme porukan kahteen yksikköön. Tuomaksen tekninen lattiaryhmä ja Jounin, jos mahdollista, vieläkin teknisempi haravointiryhmä.
 
Tuomaksen ryhmä sai lattian koolinkit valmiiksi sekä kolmasosan lattian kannesta kiinnitettyä. Jounin ryhmä haravoi ja siivosi kanien ja marsujen ulkoaitauksen sekä suoritti määrämittasahauksia Tuomaksen ryhmälle. Lapset saivat käsiinsä myös maaleja, joilla alkoikin kaniaitauksen innokas maalausurakka kaikissa sateenkaaren väreissä.
 
Töiden päätteeksi saimmekin avaimet vuokraemännältämme, joka oli ajoittanut juoksulenkkinsä juuri meidän tarpeidemme mukaan. Päiväunien jälkeen ilta kului pastaa ahmiessa ja Eurosportia sekä uutiskanava Al Jazeeraa ihmetellessä. Juusto-ostoksilla kävimme vielä juuri ennen supermarketin sulkemisaikaa. Rujon näköinen vartija otti meidät kuitenkin avosylin vastaan, olihan juustohätämme mitä suurin ja olimmehan jo edellisenä iltana pyörineet fiksunnäköisinä pitkään samassa myymälässä.


T & J

tiistai 3. marraskuuta 2015

1.Työpäivä

Ensimmäinen työpäivä alkoi melko sumuisissa merkeissä. Ei tosin työmiehien mielissä, vaan sään suhteen. Tonavan jokilaakso oli koko aamupäivän sumun peitossa. Aamulla yhteyshenkilömme Hanni ei aluksi löytänyt  meitä aamuruuhkan väkijoukosta, koska meillä oli hänen mielestään liian työmiesmäiset vaatteet, tarkoittaen tietysti Bovalliuksen kirkkaan sini-keltaisia työvaatteita. Olimme ottaneetkin tonttia haltuun moikkailemalla paikalliselle maalarille ja raksamiehelle. Nämä tunnistivat kyllä heti vuosikausia ruumiillista työtä raataneen vaatetuksen lisäksi suurista karvaisista kourista.

Työmaalle saavuttuamme meidät ihka ensimmäiseksi luonnollisesti haukuttiin. Mustaan pukeutunut Jack antoi meille heti pienen perehdytyksen miten hänelle tulee palloa heittää. Ennen nikkarileiriläistemme tuloa, kävimme läpi ensimmäisten päivien työtehtävää, joka oli hevostallin varustevaraston lattian teko. Tässä vaiheessa täytyy korostaa, että työmiehet eivät missään vaiheessa pelänneet tallissa olleita hevosia, varsinkaan tallin käytävillä harjattavia, vapaana olleita kolmemetrisiä orheja jotka mulkoilivat omituista pohjoista kieltä molottavia neonkeltaisia pikkumiehiä. Hevosten läsnäolo hidasti vain ajoittain "vähän" työmiesten intoa hakea tallikäytävän toisella laidalla olevasta verstaasta tarvittavia välineitä.

Vasta aamupäivän ollessa jo hyvää matkaa puolessa välissä, tajusivat suomalaiset työntekijät  käyttää lapsityövoimaa tavaroiden hakemiseen, jotka melko vaivattomasti pujottelivat hevosten välistä. Päivänanti oli kuitenkin, alkuvaikeuksista huolimatta, että varustevaraston lattian koolaus saatiin melkein valmiiksi. Iltapäivällä tallin väki riemuitsi myös siitä, että valoilmiö nimeltä aurinko oli palannut kylään. Kahteen viikkoon sitä ei oltu nähty sumuvaipan alta.

Illalla kävimme supermarketissa jälleen saksalaisia hintoja hämmästelemässä sekä vuokraamassa auton tulevaa viikonloppua varten.

J&T

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ensimmäiset päivät Sigmaringenissä

Kahden viikon Workin abroad-matka alkoi lauantaiaamuna 31.10.2015 Turun lentokentältä Helsingin kautta Zurichiin. Starttasimme jo aamuyöllä Finnskin propelikoneella Helsinkiin, josta matka jatkui Zurichiin. Zurichista jatkoimme junalla rajakaupunki Konstanziin, joka on vanha yliopistokaupunki. Tunnin paussin ja junan vaihdon jälkeen matka jatkui kohti Immendingeniä, jossa vaihdoimme taas junaa, joka  puksutti läpi Etelä-Saksan huoakaisevien maisemien kohti määränpäätämme - Sigmaringeniä, joka on 16000 asukkaan kaupunki noin 120 kilometriä Stuttgartista etelään.

Sigmaringenin juna-asemalla meitä oli vastassa yhteyshenkilömme suomalainen Hanni, joka on asunut Saksassa 20 vuotta. Hanni toimii erityisopettajajna paikallisessa koulussa ja hänen yhteyksiensä kautta järjestyivät työmme kahdeksi viikoksi.

Sigmaringen on kasvanut ja levittäytynyt Sigmaringenin linnan ympärille ja sen keskusta on kaupungin halki virtaavan joen mutkassa. Joki on nimeltään muuan Tonava, jos joku on joskus kuullut siitä mainittavan. Asuntomme, jonka vuokrasimme yksityisiltä markkinoilta kahdeksi viikoksi, sijaitsee linnavuorella  500 vuotta vanhassa talossa noin 30 metrin päässä linna pääportista. Saman matkan päässä häämöttää katolinen kirkko, johon pääsemme kun jatkamme ulko-ovestamme oikealle. Kirkko järjesti ensimmäisen aamumme herätyksen ilman lisämaksua.

Lauantai-iltana aloitimme tutusmisen paikallisiin aboriginaaleihin. Söimme maistuvia paikallisherkkuja illallisella Hannin perheen kanssa  ja saimme kutsun erään paikallisen asukkaan 40-vuotissynttäreille. Herrasmiehinä tartuimme tietysti kutsuun kuin se olisi viimeinen oljenkortemme ja laitoimme kaluunat kaulaan, limunaadit päälle ja suuntasimme tikkaavin askelin (jaa jaa) Sigmaringenin ainoaan discoon joka oli vuokrattu juhlia varten. Erikoista oli että disco sijaitsi Sigmaringenin rautatieasemalla.

Sunnuntaina kävimme aamupäiväkävelyllä Sigmaringenissa ja kauhistelemassa automyymälän autoja. Autoissa kauhistutti hinta, joka sai meidät ihmettelemään jälleen kerran Suomen kiihkeää ja hulvatonta autoverotusta. Jokirantaa kävelessämme saimme huomiota yllättävältä taholta. Kaikki joen sorsat, nokikanat ja joutsen lipuivat kiivaasti luoksemme. Olimme otettuja saamastamme suosiosta, kunnes kaakatuksen vaativa sävy paljasti tilanteen luonteen. Kaakatuskomitea antoi meille ensimmäisen ja viimeisen varoituksen. Olimme liikkeellä ilman leipää sekä pullaa. Tämä ei saisi toistua, näin lupasimme ja saimme jatkaa matkaa. Niinpä lähdimmekin etsimään paikallisia leipomoita, jotka kuitenkin olivat sunnuntaipäivät ratoksi kiinni.

Iltapäivällä kävimme tutustumassa ensimmäisen viikon työpaikkaan, joka on ratsastustalli, jossa järjestetään erityisnuorille kuntoutuksena ratsastusterapiaa. Vaikka me olemme joidenkin henkilöiden mielestä terapian tarpeessa, emme täällä erikoistuneet itseemme vaan erityisryhmien kanssa toimiseen. Meidän toimeenkuva on vetää erityisryhmää, jossa on 6-16-vuotiaita nuoria, joiden kanssa teemme erilaisia "rakennushankkeita".

Jouni & Tuomas

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Viimeinen päivä

Tänään osallistuin teoriapuolesta vastaavan Berufschulen toimintaan. Opiskelijat aloittavat päivänsä klo 7.45 ja opiskelevat teoriapuolta aina klo 11 saakka. Sen jälkeen he palaavat käytännön töihin ja opettajalla ryhmä vaihtuu. Toisen ryhmän opiskeluaika kestää klo 11.15- 14.45.

Pääsin osallistumaan koti-/ja puhdistuspalvelulinjan opetukseen. Ilokseni sain kuulla, että opettaja oli käynyt useamman kerran Suomessa ja hänellä oli paljon tietoa Suomesta. Joten tästä päivästä tulikin Suomen oppitunti :-) Näytin opiskelijoille kuvia Suomesta, kerroin meidän kulttuurista ja vastailin heidän kysymyksiinsä. Aika vilahti kuin siivillä kun opettaja kertoi myös omista kokemuksistaan ja ihmetteli meidän järvien määrää! Lopputunnista opiskelijat tekivät tehtäviä, jossa heidän piti yhdistää toisiinsa oikea vaate ja pesulämpötila. On se hyvä että vaatteissa on kansainväliset merkit! Tämä auttoi huomattavasti opiskelijoiden avustamisessa :-)

Tuntien jälkeen kävin hyvästelemässä työelämäjaksoni järjestelyistä vastaavan opettajan ja hänen oppilaansa. Työelämäjakso onnistui kohdaltani erinomaisesti. Se toi mukanaan paljon uusia kokemuksia, ajatuksia ja uusia kontakteja. Kohteeni sopii mielestäni erinomaisesti opiskelijoillemme työssäoppimispaikaksi. Koulun henkilökunta on myös innokas tekemään yhteistyötä kanssamme, kunhan vain rahoitusasiat järjestyvät. Yhtenä parhaimpana kokemuksena kahden viikon aikana olivat vastaanottavaiset opiskelijat ja henkilökunta. Heidän kanssaan oli helppoa tulla toimeen. Koulussa vallitsi tekemisen meininki ja huomiota herätti se, että opiskelijat ottivat paljon vastuuta omasta tekemisestään. Tämä lähtee varmasti liikkeelle ympäröivästä kulttuurista ja siitä, että opiskelijoiden osaamiseen luotetaan ja heille myös annetaan vastuuta omasta oppimisesta. Mielestäni tämä on malli, johon suuntaan meidänkin Suomessa tulisi entistä enemmän pyrkiä. Vastavuoroisesti me voisimme tarjota koululle mallia esteettömästä opiskelusta ja siihen liittyvistä erilaisista opiskelua tukevista menetelmistä. Tästä olisi hyvä lähteä kehittämään yhteistyötä yhteisen edun hyväksi.

Paula, Kiipulan ammattiopisto