tiistai 23. syyskuuta 2014

Unkari 21.9.2014

Tänään tein aamupalan vieraille ja talon väelle. Sunnuntaina aamupala aloitettiin klo 9, muina aamuina se tarjoillaan klo 8. Aamupalalla tarjotaan useimmiten leikkeleitä, juustoa, paistettua kananmunaa, kurkkua, tomaattia, salaattia, leipää, jogurttia, muroja, kahvia ja mehua. Siis tarjolla on hyvin perinteistä aamupalaa. Viipalointikoneeseen olin tutustunut jo lauantaina, joten sain viipaleet ehjinä tarjolle asti. Kone kuulemma heittää välillä juustoviipaleet seinälle, jos ei osaa vetää juustokimpaletta oikeassa tahdissa.

Lämmitin lounasruoaksi maukasta makkarakeittoa ja tein mozzarella-kasvismunakkaan asiakkaalle, joka ei syönyt punaista lihaa.

Tämä päivä oli hyvin keittiöpainotteinen. Iltapäivän ja osan iltaa päivystin yksin tilalla. Illalla saapui useammaksi yöksi joukko unkarilaisia öljynporausta tekeviä työntekijöitä. Heitä varten oli makkarakeittoa ja kaalipataa. Se, että jokin ryhmä ilmoittaa tulevansa tiettyyn kellonaikaan, ei aina pidä paikkaansa täällä Unkarissa. Ryhmä tuli noin 1½ tuntia myöhemmin, kuin olivat ilmoittaneet, joten ruokien kanssa piti olla passissa koko ajan. Illan päätteeksi hoidin vielä tiskit, joten unta ei tarvinnut houkutella.

1 kommentti:

  1. Kuvasta ei näy, onko leikkelekoneessa suojalevy, ei taida olla, laiton peli siis. :-)

    Marjut

    VastaaPoista