Ensimmäinen työpäivä alkoi melko sumuisissa merkeissä. Ei tosin työmiehien mielissä, vaan sään suhteen. Tonavan jokilaakso oli koko aamupäivän sumun peitossa. Aamulla yhteyshenkilömme Hanni ei aluksi löytänyt meitä aamuruuhkan väkijoukosta, koska meillä oli hänen mielestään liian työmiesmäiset vaatteet, tarkoittaen tietysti Bovalliuksen kirkkaan sini-keltaisia työvaatteita. Olimme ottaneetkin tonttia haltuun moikkailemalla paikalliselle maalarille ja raksamiehelle. Nämä tunnistivat kyllä heti vuosikausia ruumiillista työtä raataneen vaatetuksen lisäksi suurista karvaisista kourista.
Työmaalle saavuttuamme meidät ihka ensimmäiseksi luonnollisesti haukuttiin. Mustaan pukeutunut Jack antoi meille heti pienen perehdytyksen miten hänelle tulee palloa heittää. Ennen nikkarileiriläistemme tuloa, kävimme läpi ensimmäisten päivien työtehtävää, joka oli hevostallin varustevaraston lattian teko. Tässä vaiheessa täytyy korostaa, että työmiehet eivät missään vaiheessa pelänneet tallissa olleita hevosia, varsinkaan tallin käytävillä harjattavia, vapaana olleita kolmemetrisiä orheja jotka mulkoilivat omituista pohjoista kieltä molottavia neonkeltaisia pikkumiehiä. Hevosten läsnäolo hidasti vain ajoittain "vähän" työmiesten intoa hakea tallikäytävän toisella laidalla olevasta verstaasta tarvittavia välineitä.
Vasta aamupäivän ollessa jo hyvää matkaa puolessa välissä, tajusivat suomalaiset työntekijät käyttää lapsityövoimaa tavaroiden hakemiseen, jotka melko vaivattomasti pujottelivat hevosten välistä. Päivänanti oli kuitenkin, alkuvaikeuksista huolimatta, että varustevaraston lattian koolaus saatiin melkein valmiiksi. Iltapäivällä tallin väki riemuitsi myös siitä, että valoilmiö nimeltä aurinko oli palannut kylään. Kahteen viikkoon sitä ei oltu nähty sumuvaipan alta.
Illalla kävimme supermarketissa jälleen saksalaisia hintoja hämmästelemässä sekä vuokraamassa auton tulevaa viikonloppua varten.
J&T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti