sunnuntai 16. marraskuuta 2014

14.11. Englannissa

Nyt on jo koko viikko takana täällä Loughborughissa. Aika on mennyt
nopeasti, samalla tunnen nyt opiskelijoita paremmin ja voin tarttua
tilanteisiin aktiivisemmin itsekin. Koulussa ollaan tarkkoja
vastuukysymyksissä eikä jätetä minua yksin opiskelijoiden kanssa.
Opiskelijat ovat hyvin avoimia ja kiinnostuneita ja nyt kun alan olla
tutumpi osalle saan usein seuraa tauoilla. "How are you, Maria?" "Are
you all right, Maria?" Nimen käyttö on koulussa tietoinen valinta, kun
puhutellaan toinen toista, mutta toki muutenkin Englannissa yleisempi
tapa. Lisäksi viereen tullaan Ipadien kanssa, esim. eräs uusi tuttavani
pelaa mielellään peliä, jossa haetaan vaikkapa eläinkuvaan kirjaimet,
jotka muodostavat eläimen nimen. Kommunikaatioon satsataankin täällä
vahvasti. Menetelminä on monipuolisesti omastakin koulusta tuttuja;
selkokieltä, tukiviittomia, kuvakommunikaatiota samoin kuin iso- ja
pistekirjoitusta. Ensin mainittuja yhdistetään täällä termillä Makaton.
Opiskelijat ja henkilökunta käyttävät Makatonia kommunikoinnissa ja sitä
näkee julisteissa seinillä ja aulassa isolla screenillä pyörii videoita,
joista voi oppia lisää. Henkilökunnan joukossa on "Makaton championeita"
, jotka kouluttautuvat viikottain lisää ja jakavat sitten muille
osaamistaan.
Menetelmien rinnalla kommunikaatio on osana kaikkea toimintaa ja näkyy
myös yksilöllisissä tavoitteissa vahvasti. Perjantaina osallistuin
aamupäivällä Sports-sessioon, jossa oli teeman teamwork. Mm
yhteistyötä, kannustamista ja päätöksentekoa harjoiteltiin ryhmässä.
Tilana oli monitoimisali, sama joka toimii Arts centre'inä ja Performing
arts -tilana. Alussa liikuttiin ohjatusti musiikin tahdissa hikeen
saakka ja vaihtelevin tyylein. Lopussa venyteltiin ja verryteltiin.
Väliin mahtui erilaisia pelejä, jotka vaativat osin liikettä, mutta
myös ryhmätyötä, kekseliäisyyttä ja rohkaistumista osallistumiseen.
Päivän tauoilla jatkui hyväntekeväisyysteema liittyen Children in Need
-keräykseen. Käytävillä vilisti jälleen jos jonkunlaisia super hero
-hahmoja. Minäkin sain tukea kahvin ja muffinsin merkeissä keräystä
pukeutuneena kuningatar Kleopatraksi, laulava kameli kainalossani!
Iltapäivällä oli vielä Performing arts -sessio, jossa todella innolla
viimeistelimme luonnolliseen kokoon rakennettua Songster-hevosta.
Hevonen, tuolit, lattia ja me osallistujat olimme ruskean värin
peittämiä, eriasteisesti. Mutta yhteinen tekeminen innosti ja
hetkittäin tunnelma oli todella keskittyneen rauhallinen. Taisimme lähteä
kaikki hyvin mielin viikonlopun viettoon ( perusteellisen siivouksen
jälkeen). Itse ainakin odotan innolla seuraavan viikon tuomia uusia
kokemuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti