sunnuntai 2. marraskuuta 2014

loppuviikko

30-31.10.2014 Torstai-perjantai
Bryggessä, tapaamisia verkoston kanssa ja ajatuksia, "kooste isäntäväen" VTI-koulun johtajan ja opinto-ohjaajan kanssa. Paikallisen opettajan tapaaminen vielä ennen lopettamista. Käynti Bryggen keskustassa Rautatieaseman Polkupyöräparkissa. VTI-kotikouluni yhteistyötaho, Groep INTRO organisaatioon kuuluva työpaikka Pyöräparkki on yksi työharjoittelupaikoista täällä. Työpaikkaharjoittelussa on lähinnä aikuisia. Työharjoittelussa olleet nuoret joutuivat liian helposti ohikulkevien kavereiden vuoksi kiusaukseen poistua työpaikalta. Nuorille tätä paikkaa ei voitu paljon käyttää kaupungin keskustassa olevan sijainnin takia. Rautatieaseman läheisyys, asemalla hengailu päiväsaikaan oli ongelma. Parkissa korjattiin noin 1000 polkupyörää vuosittain, pestiin pyöriä ja pidettiin parkki erinomaisessa järjestyksessä. Rautatieliikenteestä vastaava liikelaitos oli osallisena parkin pyörityksessä. Belgiassa pyöräillään paljon; työmatkaa lähimmälle asemalla, josta jatketaan junalla, tai matkustetaan junalla työpaikan lähelle. Otetaan polkupyörä suojatusta parkista ja jatketaan matkaa sillä. Myös joidenkin koulujen opiskelijoille oli tarjolla polkupyöriä, samoin kaupunkilaiset ja turistit saivat niitä täältä vuokrattua.

Belgiassa on tulossa muutoksia kouluihin, erityiskoulujen ja toisen asteen opetuksen järjestelyihin. Raha sanelee uusia ratkaisuja pitkälti, pienet ryhmät, terapeutit ja useat opettajat ovat liian kalliita. Ryhmäkokoja tullaan suurentamaan ja palveluja lakkautetaan kouluissa.
Olisiko koulumme opiskelijoille Belgia hyvä vaihtokohde? Osa opetuksesta on hyvinkin samanoloista kun meillä Valmentava 1. Kielimuuri on varmaan se mihin vaihto saattaisi pysähtyä. Hyvä saksankielen taito ei ollenkaan olisi täällä haitaksi. Englannilla pärjää asioidessa, mutta täällä osa nuorista opiskelijoista ei puhu paljoakaan englantia. Samoin on laita henkilöstön kanssa. Flaamin kieli on pääkieli tällä alueella. Pyöräparkki ja Second-hand kauppa olisivat kyllä työharjoittelupaikkoina sellaisia joihin voisi kuvitella omienkin opiskelijoiden menevän töihin. Oli hyvä nähdä, että samojen asioiden tiimoilla painitaan nuorten 16- 22 v kanssa muuallakin. Paikallisen hallituksen kanssa kouluilla ja eri organisaatioille on suora yhteistyömalli, eripituiset projektit anotaan sieltä. Hienoa oli saada kuulla ja nähdä erilaisia/eritasoisia työllistämisprojekteja nuorille opiskelun ohessa. Koulujen kanssa yhteistyötä tekeviä erilaisia organisaatioita oli tällä alueella lähes 1000. Henkilöstö oli kaikkialla tavattoman motivoitunutta, opiskelijoita arvostavaa ja ammattitaitoista.
Kuvien lähettäminen ei onnistunut. Laitan tulemaan perässä. Työntäyteiset kaksi viikkoa takana. Hieno kokemus.
Hyvää alkanutta marraskuuta
t. Eeva-Maija



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti