tiistai 20. lokakuuta 2015

Age UK

Age UKssa on hyvin paljon erilaisia vapaaehtoistoimintoja vanhemmalle väestölle, kuten saada maksua vastaan apua pieniin kodin korjaus tai huolto töihin, kynsien leikkaus palvelua, hyvää naapuruus apua, jolloin lähistöllä asuva vapaaehtoinen voi vierailla yksinäisen vanhuksen luona, jolla ei ole läheisiä tai jonka on vaikea itse lähteä ulos tai ostoksille. Apua vanhukselle, joka on toipilaana sairaudesta tai leikkauksesta sekä antaa tukea tietokoneen käytössä tai pienissä kodin tehtävissä. Tärkeää on myös se, että kannetaan huolta vanhemman ihmisen selviytymisestä sekä helteellä että kylmän talven tullessa, jotta kukaan ei jäisi omaan kotiinsa yksin ilman apua. Järjestön kautta voi saada myös edullisemmin hankittua kylminä aikoina sähköisiä peittoja, lakanoita sekä lämpimiä sukkia tai muita erityisvarusteita. Lisäksi järjestö tarjoaa maksullisia muistiryhmiä, missä kehitetään muistia ja järjestetään erilaisia aktiviteetteja osallistujille, kuten sanaleikkejä ja erilaisia pelejä sekä taide elämyksiä. Lisäksi järjestö työskentelee yhdessä paikallisten koulujen kanssa siten, että vanhemmat vapaaehtoiset jakavat merkittävää elämänkokemustaan ja tietotaitoaan koulujen opiskelijoille. Tapasin Collegessa työskennellessäni ja vieraillessani opiskelijan työpaikalla vanhainkodissa erään vanhemman rouvan, joka kertoi olleensa usein kertomassa koulussa kokemuksiaan nuorille omasta selviytymisestään sodan jälkeen. Lisäksi järjestö järjestää seksuaalivähemmistöille vertaistukea, neuvontaa ja turvallisuus valistusta sekä ohjeita jos tarvitaan jatkotoimenpiteitä esim. Väkivaltatilanteissa. Lisäksi järjestö tarjoaa hautajais suunnittelutukea, matkavakuutuksia, viikottainen lotto, pidempiaikaisia kaasun tai sähkön toimittamis sopimuksia (kaksi vuotta, kun muuten vain vuoden), antaa tukea testamentin teossa ja lakimiespalveluita, terveyspalveluita ja apuvälinepalvelua, koti ja autovakuutuksia. Eli paljon on kaikenlaista toimintaa. Vapaaehtoiset myös täyttävät hyvin paljon erilaisia lomakkeita aloittaessaan vapaaehtoisina. Toimintaan mukaan tuleminen edellyttää sitä, että kaksi henkilöä on suositellut vapaaehtoistyöntekijää. Koulutuksessa painotettiin myös sitä, että ei anneta omaa puhelinnumeroa asiakkaalle, vaan, kun he soittavat niin he käyttävät erityistä koodia puhelinnumeron edessä, jotta heidän oma numeronsa ei jää silloin näkyviin.
Monet täällä Isle of Wightin saarella ovat kertoneet, että väestö täällä on keskivertoa vanhempaa, koska usein eläkkeelle jäätyään ihmiset haluavat muuttaa saarelle, koska se koetaan rauhalliseksi ja turvalliseksi asuinpaikaksi. Siksi myös vapaaehtoisten tarve saarella on suuri, koska sukulaiset ja perhe asuvat kauempana.
Kristina, Age UK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti