perjantai 23. lokakuuta 2015

Tyokokemuksia Isle of Wight saarella


Tanaan olen viimeista paivaa toissa taalla Age UK:ssa. Nama kaksi viikkoa ovat olleet todella mahtavat viikot ja olen saanut kokea, oppia ja nahda paljon erilaisia asioita. Tasta on hyvin kiitollinen mieli.


Eilen olin mukana Age UK:ssa tyoskentelevan Allanin vetamassa klubissa Ryde nimisessa kaupungissa, mika on saaren suurin kaupunki. Allan yllapitaa neljaa eri klubia eripuolella saarta. Eilisessa klubissa oli osallisena 17 vanhusta ja eras vapaaehtoistyontekija, joka on jo viiden vuoden ajan ollut mukana tassa klubitoiminnassa Rydessa.  Lahdimme Allanin kanssa klubille ja haimme aluksi autolla kaksi klubilaista mukaamme. Toinen tulijoista oli aivan uusi ja toinen oli pitkaan klubitoiminnassa mukana ollut italialainen herrasmies, joten matka klubille sujui rennosti jutustellen kaikenlaisista asioista. Myohemmin paikalle tuli myos bussilastillinen muita klubilaisia. Klubilaiset olivat melko vanhoja ja huonokuntoisia, joten minua tarvittiin avustamassa vanhuksia pikkubussista ulos ja sisaan rakennukseen. Oli mukavaa esittaytya ja kertoa heille jotain Suomesta ja tyostani Suomessa. Klubilla keskustelimme keskenamme, ilmapiiri oli tosi lammin ja kotoisa ja vaikutti silta, etta kaikki viihtyivat hyvin. Keitimme teeta ja kahvia ja Allan kertoi tulevasta joulukuun yhteisesta joululounaasta ja tiedusteli mahdollisia mukaantulijoita. Klubin ohjelmassa oli mukava koysirengaiden heittokilpailu, missa jokainen heitti vuorollaan koysirengasta yrittaen saada mahdollisimman paljon pisteita. (Meilla on Kiipulan Punaportilla kaytossamme opiskelijoiden ja asiakkaiden kanssa avian samanlainen peli). Kolme eniten pisteita saanutta henkiloa palkittiin suklaa tai keksipaketilla. Taman jalkeen joimme teet ja kahvit ja sen olen taalla huomannut, etta ehdottamasti useimmat juovat teeta taalla. Yhteinen teehetki on erittain tarkea kansakaymisen muoto taalla Englannissa. Tyopaiva aloitetaan aina teekupposella ja niita juodaan useita paivan aikana. Klubilla oli ohjelmassa myos bingoa ja se suoritettiin korttipakalla siten, etta Allan valitsi 13 korttia pakasta ja se kelle ensimmaisena tuli nama kortit sai palkinnon. Eli korttipakkoja oli todella paljon. My;s muita arpavoittoja, kuten sailykkeita jaettiin. Tama klubitoiminta on maksullista. Summa ei ole kovin suuri ja nailla tuloilla rahoitetaan toimintaa. Bussikulut ovat suurimmat klubitoiminnan kuluista. Kun klubi oli ohitse saatoin ihmisia bussiin ja saatoimme myohemmin muut klubilaiset autolla koteihinsa. Klubilla toimiessani ajattelin, etta tamankaltainen tyoskentely olisi juuri sellaista, missa meidan sosiaali- ja terveysalalla opiskelevat opiskeljat voisivat taalla tehda ulkomaan tyojaksollaan. Klubilla oli eilen paljon ihmisia ja paljon aikaa menee siihen, kun tiskataan ja jarjestellaan paikat kuntoon klubin jalkeen.


Minua on ilahduttanut erityisesti huomata seka Age UK:ssa etta Isle of Wight Collegessa, etta ihmiset tekevat sydamellaan tyotaan ja he todella valittavat seka opiskelijoista etta asiakkaistaan Age UK:ssa. Tyontekijat kummissakin paikoissa mainitsivat tasta useamman kerran, etta he pitavat tyostaan ja myos viihtyvat tyossaan hyvin.


Englannissa on erinomaista se, etta taalla voi tehda myos osa-aikaisesti tyota ja osa tyontekijoista saattaa tyoskennella yhdesta paivasta viiteen paivaan ja tyopaivan pituuskin voi vaihdella muutamasta tunnista koko paivaan. Age UK:ssa tyontekijat useimmin tyoskentelevat 9:00-17:00. Koulussa tyopaivan pituus oli lyhyempi. Hyvin monet tyontekijat myos tekevat vapaa-ajallaan vapaaehtoistyota, joka on aivan eri mittasuhteissa, kun Suomessa, missa vapaaehtoistyota ei enaa kovinkaan paljon tehda tyopaivan jalkeen. Taalla on muodissa tehda vapaaehtoistyota. Ehka tama on tulevaisuutta myos Suomessa, koska yhteiskunta riisuu koko ajan hyvinvointiyhteiskuntaamme ja vanhusten maara lisaantyy. Suomen lainsaadanto on vain niin rajoittavaa ja ei mahdollista tamankaltaista toimintaa kun taalla Age UK:ssa on. Palkalliset tyontekijat ja vapaaehtoiset tyontekijat ovat enemman samanarvoisia kuin Suomessa, vaikkakin toimintaa pyoritetaan palkallisten tyontekijoiden avulla ja suurin vastuu on heilla. Tama kokemus Age UK:ssa on tuonut minulle paljon ajattelemisen aihetta ja olen pohtinut sita, miten tata voitaisiin kehittaa myos Suomessa. Myos olen enemman oivaltanut siita, kuinka tarkeaa tyota myos Kiipulassa tehdaan, kun opiskeljat menevat kentalle ja tekevat siella monenlaista tyota tyontekijoiden ohjaamana.


Mielenkiintoista Age UK:ssa on se, etta vapaaehtoistyontekijat saattavat tulla tanne toimistolle soittamaan asiakkailleen kuullakseen heidan kuulumisiaan. Vapaaehtoistyontekijoita on paljon (600 hloa) ja heilla saattaa itsellaan olla paljon myos omia rajoitteita, kuten nakovammaisuus, erilaiset sairaudet joten he ymmartavat eritavalla asiakkaitaan ja ovat samalla myos vertaistukiverkosto heille. Suomessa tehdaan myos paljon vapaaehtoistyota ja Kiipula on mukana tassa toiminnassa monella tavalla. Taalla Englannissa toiminta on kuitenkin paljon organisoidumpaa ja laajemmassa mittakaavassa. Syyna on luonnollisesti myos se, etta taalla asuu paljon ihmisia, joilla on paljon tarpeita, joita yhteiskunta ei voi kustantaa.


Taalla on ollut hyvin mielenkiintoista keskustella ihmisten kanssa erilaisista asioista ja kuulla heidan mielipiteitaan tyostaan, elamasta Englannissa, lahi-idan tilanteesta, Eurooppaa koskevasta pakolaisvirrasta ja EU:sta. Englannissa on talla hetkella paljon puhetta siita, etta osa ihmisita haluaisi erota EU:sta. Talla Age UK:n toimistossa tyoskentelee monesta taustasta tulevia ihmisia, kuten entisia poliiseja, opettajia, sosiaali- ja terveysalan tyontekijoita, jotka ovat tyoskennelleet esimerkiksi perhetyossa tai huumeriippuvaisten kanssa. Tyoyhteisossa on paljon erilaista osaamista ja tietotaitoa, jota he voivat hyvin kayttaa tassa vapaaehtoistyon organisaatiossa. Tarkeana osana vapaaehtoistyossa on saada vanhempien asukkaiden osaaminen ja lahjat kayttoon myos muiden ihmisten hyvaksi. Muutamat tyontekijat myos tekevat kouluissa tyota vaikuttaakseen nuorten opiskelijoiden vanhuksia koskeviin asenteisiin. Nama tyontekijat ovat pitkaan opettajan tyota tehneita tyontekijoita, joten koulumaailma on heille tuttua. Englannissa on paljon aukkaita ja vanhusten maara kasvaa huomattavasti ja Isle of Wight saaren vaesto on keskimaaraista vanhempaa kuin muualla Englannissa, koska tanne muuttaa paljon elakeikaa lahentyvia ihmisia. Ymmarran taman hyvin, koska taalla olen usein kuullut sanottavan, etta talla saarella on hyva asua ja elaa.


Kristina, Age UK








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti