keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Oslo Vo Skullerud 2. ja 3. päivä


14.10 2015
 
 
Tiistain ja keskiviikon aikana olen ollut mukana aivovammasta toipuvien keskusteluryhmässä, Vaikeasti kehitysvammaisten kommunikaatio tunneilla sekä englanninkielen ryhmässä. Tänään pidin henkilökunnan yhteistyöpalaverissa esityksen Suomen koulujärjestelmästä, erityisesti erityisopetuksen näkökulmasta. Niinpä minä vain sain asiani kerrottua kuulijoille, jotka olivat vielä sen ymmärtäneetkin. Ennakkoon hieman jännitin esitystäni, koska tällainen ammattisanasto ei välttämättä ole minulla niin hyvin hallussa.
 
Aikaisemmassa päivityksessäni kerroin, että Voksenoppläring vastaa Norjassa aikuisten erityistä tukea tarvitsevien opetuksesta. Kaupungin koulujärjestelmässä on yhtenä toimijana "pedagogisk-psykologisk"osasto, joka testaa ja kirjoittaa erityisopiskelijoille lausunnon heidän kehityksestään sekä asettaat tavoitteet, tuntimäärän sekä opiskeluajan pituuden aikuiskoulutukselle. Esimerkiksi opiskelijalle on asetettu kaksi tavoitetta: kommunikaation ja osallisuuden tukeminen, sekä liikunnan lisääminen. Molempia myönnetty 76h/lukuvuosi. Kesto kolmevuotta. Tämä on siis "määräys", jonka toteutuksesta Vo huolehtii. Opiskelijan vastuu opettaja Vo:ssa laatii opiskelijalle oman toteutussuunnitelman, jossa hyvin pikkutarkasti kerrotaan kuinka opiskelijan kanssa työskennellään tavoitteiden saavuttamiseksi. Opiskelija saattaa olla töissä esim. päivätoiminnassa tai tuetussa työssä saman aikaisesti kun hän opiskelee. Opiskelijat eivät ole siis päätoimisia opiskelijoita, vaan opinnot ovat tukemassa heidän työelämäänsä. Samalla opinnot tuovat vaihtelua opiskelijan arkeen ja lisäävät sosiaalisia suhteita.
 
Mielenkiintoinen systeemi... Kuinkahan tarkoituksen mukaiset tavoitteet PP-osasto osaa laatia, kun eivät kuitenkaan ole opiskelijan kanssa liiemmin tekemisissä... Tämä systeemi herättää kyllä meikäläisessä paljonkin ajatuksia ja kysymyksiä.
 
 
Tämän alku viikon olemme täällä Oslossa saaneet nauttia aurinkoisista syyspäivistä. Niinpä minäkin olen työpäivien jälkeen ulkoillut ja viettänyt aikaa kaupunkiin tutustuen.
 
                        Norjan "eduskuntatalo"

                       
 
 
                        Frognersetere:n näköalapaikka
 
                      
 
 
- Tuula

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti