sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kotimatkalla

Istun bussissa ja olen matkalla kotiin. Nämä viikot olivat antoisia. Keskustelin paljon englanniksi erilaisten ihmisten kanssa ja kielitaitoni kehittyi. Tätä haluan jatkossa kehittää englanninkielisen kirjallisuuden ja elokuvien sekä keskustelujen avulla. Ajattelen, että jatkossa opiskelijat saattaisivat hyvinkin työskennellä sekä Isle of Gollegessa että Age UK:ssa erityisesti vanhusten ryhmissä avustavissa
tehtävissä, joissa opiskelijat voisivat avustaa tarjoilussa ja järjestelytehtävissä. Siivous ja muut järjestelytehtävät voisivat hyvinkin olla myös vaihtoehtoina.

Kuulin, että tällä hetkellä Isle on Wight Collegessa ei opeteta ollenkaan puhdistuspalvelualaa, eikä muissakaan Englannin kouluissa kuulemma. Syyksi kerrottiin se, että sille alalle ei ole hakijoita ja se ei olekiinnostava, vaikka tarvetta tähän olisikin, koska nämä taidot ovat monilla kateissa. Tämä on osa-alue, johon mielestäni pitäisi paljon enemmän panostaa, koska maan hygieniataso ei ole niin korkea kuin Suomessa ja sen huomasi. Näitä tehtäviä voisi olla myös kummassakin paikoissa opiskelijoille.

On ihana päästä kotiin lepäämään näiden antoisin viikkojen jälkeen. On hyvin opettavaista saada olla ja selvitä vieraassa maassa ja kulttuurissa ja nyt on hyvä saada olla hetki ihan rauhassa omassa kodissa monivaiheisen matkan jälkeen. Matkapäivä oli aika raskas ja sisälsi monenlaisia vaiheita ennen kotiin pääsyä.

Kuvissa on B & B paikan ihana emäntä Julie ja heidän kissa Agnus sekä tämän aamun aamiaispöydässä olleita englantilaisia asukkaita. Hyvää yötä kaikille.

Kristina




Kristina Johnson
ammattityönohjaaja
Kiipulan ammattiopisto, sosiaali- ja terveysalan valmentava koulutus
Hämeenlinnan toimipaikka, Punaportti
Käyntiosoite: Hattelmalantie 25, 13100 HML
Postiosoite: PL 13, 14201 Turenki
gsm. 050 390 5871
kristina.johnson@kiipula.fi
www.kiipula.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti