torstai 29. lokakuuta 2015

Oslo Vo Nydalen 3. ja 4.päivä


21. ja 22.10.2015 Oslo Vo Nydalen

Tänään oli minulla jännittävä päivä. Heti aamusta oppilaitoksen apulaisrehtori halusi keskustella kanssani ja kuulla kuinka Suomessa aikuiskoulutusta järjestetään, minkälaisia ammattiryhmiä meillä työskentelee oppilaitoksissa ja miten meillä on opiskelijoiden työelämäjaksot järjestetty. Siinä sai meikäläinen laittaa parastaan, että osasi kaikkiin hänen esittämiinsä kysymyksiin antaa tyydyttävän vastauksen.

Sitten kun olin tästä keskustelusta selvinnyt oli vuorossa opetushenkilöstölle esitelmä Suomen koulujärjestelmästä. Viime keskiviikkona aikaa oli esitykselle varattu 30 min ja siellä meni 45min, nyt aikaa oli 60 min ja silti se loppui kesken. Ihmiset olivat todella kiinnostuneita siitä, mitä kerroin. Norjalaisilla on ajatus, että Suomen koulujärjestelmä on niin paljon parempi kuin heidän, että he innoissaan kuuntelivat esitystäni ja ottivat osaa keskusteluun. Täällä Nydalenissa he olivat esittäneet toiveen, että kertoisin myös perusopetuksen erityisopetuksesta. He kiinittivät huomiota, että meidän koulujärjestelmämme tukee oppilaita paremmin kuin heidän järjestelmänsä. Meillä oppimisvaikeuksiin puututaan tehokkaammin ja varhaisemmassa vaiheessa kuin heillä.

Iltapäivästä sain olla seuraamassa kommunikaatioryhmää, joka oli saanut ensimmäisenä Norjassa käyttöön uuden kommunikaatiota tukevan tietokoneohjelman Minspeak.
  
                          
Kolme nuorta herraa ja heidän avustajansa harjoittelivat ohjelman käyttöä keskusteleen aiheesta Espanja. Tämä ohjelman on hyvä henkilölle, jolla ei ole ymmärtämisen vaikeutta vaan vain puheentuottamisen vaikeus. Oslossa järjestetään marraskuussa konferenssi, johon kyseisen ohjelman luoja on tulossa esiintymään. Tämän kommunikaatio ryhmän opettajilla on myös puheenvuoro kyseisessä konferenssissa. Heidän tarkoitus on kertoa kokemuksia prosessista, miten henkilä voi saada kyseisen ohjelman ja miten siihen tulee valmistautua, kuinka ohjelman toimintaa harjoitellaan ryhmässä kommunikoinnissa jne.

Sain olla samojen opettajien kanssa myös seuraavana aamuna eli torstaina seuraamassa liikenneonnettomuudessa vammautuneen henkilön kommunikaation tukemista. Opiskelija ymmärtää puheen mutta hänellä ei ole muuta menetelmää kommunikoida kuin osoittaa ääntelyllä omia ajatuksiaan. Opettajat opastivat opiskelijaa sekä hänen avustajiaan kommunikaatiokoodaukseen. Eli he kertoivat opiskelijalle aina kolme vaihtoehtoa, joista hänen tuli valita yksi. He harjoituttivat asiaa ensin helpoilla asioilla, joista he tiesivät oikeat vastaukset. Sen jälkeen opiskelijan tuli esim. valita musiikki kappale, jonka haluaisi kuulla. Hänelle kerrottiin kappaleiden nimet ja annettiin ääninäyte. Tämän jälkeen hänen piti olla hiljaa muuten, mutta äännähtää vain haluamansa kappaleen kohdalla. Tällainen toimintatapa vaatii usein etukäteen valmistautumista, mutta voidaan käyttää arjen toiminnoissa ihan spontaanistikin. Vaatii kysyvältä osapuolelta tarkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä, koska vastauksen saaminen voi kestää.


Oppilaitoksen kanttiinissa oli laminoituna kuvataulu kommunikaation tueksi. Kuvataulua voi käyttää maahanmuuttajat tai ne joilla ei ole puhetta komuunikaatiovälineenä.
                     

Ruokatunnin jälkeen iltapäivällä olin mukana sokean maahanmuuttajan norjakielentunnilla. Tunti oli siis yksilöopetusta yliopistossa opiskelevalle nuorelle, joka haluaa oppia norjaa. Tällä tunnilla tuli myös itselle paljon hyvää kielioppikertausta. Oli kiva kuitenkin huomata, että olisin itse pystynyt opettamaan kyseistä opiskelijaa... oma kielitaitoni olisi riittänyt siihen.

- Tuula
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti