keskiviikko 21. lokakuuta 2015

VL: Age UK

Olen tutustumassa Isle of Wight saaren Age UK toimintaan ja olen havainnut sen hyvin organisoiduksi ja toimivaksi. Jarjesto tekee monipuolista ja hyvaa toimintaa etupaassa vanhempien ihmisten parissa.Taalla olen kohdannut paljon jarjeston tyontekijaoita ja eilen myos keskustelin jarjeston vanhempien vapaaehtoisten kanssa ja he kertoivat ajatuksiaan tyostaan. Kuulin myös, että Isle on Wight saaren Age UK toiminta on saanut itselleen suuren summan käyttöönsä useiden hakijoiden joukosta viiden vuoden projektille "Age Friendly Island" ja heidän tarkoituksenaan on nyt kehittää tätä toimintaa ja luoda toiminnalle pysyvät rakenteet, jotta se ei katoa viiden vuoden kuluttua. Osa kentällä toimivista vapaaehtoisista sekä työntekijöistä pelkäävät, että tämä rahoitus etäännyttää työntekijöitä ja vapaaehtoisia alkuperäisistä toimintatavoista, joissa lähimmäisyys, inhimillisyys ja toisista välittäminen korostuu ja toiminta paisuu liian suureksi ja ammattimaiseksi. Työntekijät mainitsivat, että tärkeintä on ihminen, hänestä huolehtiminen ja välittäminen, eikä se, että pidetään keskenään kivaa. Keskiössä tulee olla saaren vanhemman väestön tarpeet ja toiveet. Summa, joka heille tuli on valtava ja sitä edelsi kova paperityö. Toiminnan rahoitus tuli "Big Lottery Fund" kautta.
Osallistuin eilen myös heidän palaveriinsa, missä oli n. 40 järjestön työntekijää, jotka toimivat eri osa-alueilla. Muutama viikko aikaisemmin täällä oli kolmisen viikkoa työntekijä Belgiasta perehtymässä vapaaehtoistyöhön tällä saarella. Hän on istuttamassa samanlaista työmuotona Belgiaan.
Tänään olin järjestön työntekijän kanssa asiakaskäynnillä eräässä kylässä vanhemman naisen luona. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun asiakas ja työntekijä kohtasivat ja käynnin tarkoituksena oli kartoittaa asiakkaan tämän hetken tilanne. Kotikäynneillä käydään läpi hyvin monia asioita, jotta asiakkaan tilanteesta saadaan kokonaiskuva ja osataan tarjota hänelle oikeaa apua. Kotikäynneillä käytiin läpi se, miten asiakas syö, ovatko ruokailutottumuksia terveelliset ja missä hän ruokailee ja valmistaako ruuan mahdollisesti itse. Asiakas kertoi miten hän valmistaa ruuna joko uunissa tai mikrossa ja käy kahden viikon välein ulkona syömässä jonkin toisen järjestön tukemana. Kotikäynneillä kartoitettiin myös asiakkaan käyttämät lääkkeet ja se, missä hän niitä säilyttää. Lisäksi käytiin läpi se, miten asiakas pärjää kotonaan, miten hän selviää suihkussa, onko hän mahdollisesti yksinäinen ja miten hän on yhteydessä sukulaisiinsa tai talon muihin asukkaisiin. Asiakas asui vanhusten talossa, missa asuu myös muita vanhuksia, mutta hän ei paljoakaan ollut tekemisissä asukkaiden kanssa. Lisäksi asiakkaan poika asui Austraaliassa ja Englannissa asuvan tyttären kanssa hän ei ollut väleissä. Asiakas oli leski ja hänen miehensä oli menehtynyt syöpään n. 10 vuotta aikaisemmin. Asiakas vaikutti hieman surulliselta ja hänellä oli suuri tarve puhua omasta vaikeasta elämästään ja lapsuuden raskaasta äiti suhteestaan. Ilmiselvästi hän ravitsee vapaaehtoisen apua jatkossa mm. keskustelun, ruokaostosten ja kenties muiden palvelujen muodossa. Hänellä kävi jo kotonaan henkilö, joka auttoi kynsien leikkaamisesta.
Tämä päivä oli aika surullinen Age UK saaren työntekijöille, koska heille oli eilen tullut soitto, missa naapuri oli huolestuneena soittanut ja kertonut vanhan naapurinsa lämmityslaitteen hajoamisesta ja että tämä 92 vuotias vanhus asui yksin nyt kylmässä kodissa. He olivat laittaneet asian tärkeimpien hoidettavien listalle, mutta eilisen pitkän palaverintähden he eivät olleet ehtineet sinne ja saivat tänä aamuna naapureilta soiton, että tämä vanhus oli menehtynyt. Järjestön ihmiset olivat surullisia ja järkyttyneitä tapahtumista. Tämän vanhuksen kohdalla hänen yhteytensä omaan perheeseen olivat melko huonot. Yhtenä tärkeänä yrityksen tehtävänä on juuri taata vanhuksille turvalliset ja terveelliset olosuhteet lämpimien, sähkökäyttöisten lakanoiden (sekä aluslakana että päällipeitto) avulla. Lisäksi tarkoituksena on antaa valistusta terveellisestä ruokavaliosta.
Tämän päivänsellä kotikäynnille käytiin monia asioita tarkasti läpi, jotta tilanne kartoitti mm. asunnon lämpötila. Täällä saarella on paljon hyvin vanhoja taloja, joiden lämmitysjärjestelmä ei välttämättä toimi hyvin. Jos vanhuksella ei ole läheisiä, jotka huolehtivat hänestä ajoissa niin hän on pulassa.
Töiden jälkeen lähdin Godshill nimiseen vanhaan, upeaan kylään tutustumaan sen nähtävyyksiin, vanhaan kirkkoon, suklaapuotiin, pikku luoteihin ja ilokseni näin vanhan metodistikirkon pöydällä esitteen Aga UK järjestössä. Kävin,myös syömässä täällä upeassa vanhassa ruokapaikassa ja täytyy sanoa, että ruoka oli suussa sulavaa ja paikka hyvin viihtyisä.


Kristina, Age UK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti