Kahden viikon Workin abroad-matka alkoi lauantaiaamuna 31.10.2015 Turun lentokentältä Helsingin kautta Zurichiin. Starttasimme jo aamuyöllä Finnskin propelikoneella Helsinkiin, josta matka jatkui Zurichiin. Zurichista jatkoimme junalla rajakaupunki Konstanziin, joka on vanha yliopistokaupunki. Tunnin paussin ja junan vaihdon jälkeen matka jatkui kohti Immendingeniä, jossa vaihdoimme taas junaa, joka puksutti läpi Etelä-Saksan huoakaisevien maisemien kohti määränpäätämme - Sigmaringeniä, joka on 16000 asukkaan kaupunki noin 120 kilometriä Stuttgartista etelään.
Sigmaringenin juna-asemalla meitä oli vastassa yhteyshenkilömme suomalainen Hanni, joka on asunut Saksassa 20 vuotta. Hanni toimii erityisopettajajna paikallisessa koulussa ja hänen yhteyksiensä kautta järjestyivät työmme kahdeksi viikoksi.
Sigmaringen on kasvanut ja levittäytynyt Sigmaringenin linnan ympärille ja sen keskusta on kaupungin halki virtaavan joen mutkassa. Joki on nimeltään muuan Tonava, jos joku on joskus kuullut siitä mainittavan. Asuntomme, jonka vuokrasimme yksityisiltä markkinoilta kahdeksi viikoksi, sijaitsee linnavuorella 500 vuotta vanhassa talossa noin 30 metrin päässä linna pääportista. Saman matkan päässä häämöttää katolinen kirkko, johon pääsemme kun jatkamme ulko-ovestamme oikealle. Kirkko järjesti ensimmäisen aamumme herätyksen ilman lisämaksua.
Lauantai-iltana aloitimme tutusmisen paikallisiin aboriginaaleihin. Söimme maistuvia paikallisherkkuja illallisella Hannin perheen kanssa ja saimme kutsun erään paikallisen asukkaan 40-vuotissynttäreille. Herrasmiehinä tartuimme tietysti kutsuun kuin se olisi viimeinen oljenkortemme ja laitoimme kaluunat kaulaan, limunaadit päälle ja suuntasimme tikkaavin askelin (jaa jaa) Sigmaringenin ainoaan discoon joka oli vuokrattu juhlia varten. Erikoista oli että disco sijaitsi Sigmaringenin rautatieasemalla.
Sunnuntaina kävimme aamupäiväkävelyllä Sigmaringenissa ja kauhistelemassa automyymälän autoja. Autoissa kauhistutti hinta, joka sai meidät ihmettelemään jälleen kerran Suomen kiihkeää ja hulvatonta autoverotusta. Jokirantaa kävelessämme saimme huomiota yllättävältä taholta. Kaikki joen sorsat, nokikanat ja joutsen lipuivat kiivaasti luoksemme. Olimme otettuja saamastamme suosiosta, kunnes kaakatuksen vaativa sävy paljasti tilanteen luonteen. Kaakatuskomitea antoi meille ensimmäisen ja viimeisen varoituksen. Olimme liikkeellä ilman leipää sekä pullaa. Tämä ei saisi toistua, näin lupasimme ja saimme jatkaa matkaa. Niinpä lähdimmekin etsimään paikallisia leipomoita, jotka kuitenkin olivat sunnuntaipäivät ratoksi kiinni.
Iltapäivällä kävimme tutustumassa ensimmäisen viikon työpaikkaan, joka on ratsastustalli, jossa järjestetään erityisnuorille kuntoutuksena ratsastusterapiaa. Vaikka me olemme joidenkin henkilöiden mielestä terapian tarpeessa, emme täällä erikoistuneet itseemme vaan erityisryhmien kanssa toimiseen. Meidän toimeenkuva on vetää erityisryhmää, jossa on 6-16-vuotiaita nuoria, joiden kanssa teemme erilaisia "rakennushankkeita".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti